Lounais-Häme

Loimaa pudotti Koetuksen

Nousuhaaveita elätelleen Jokioisten Koetuksen kausi katkesi aivan liian aikaisin, kun Loimaan Palloilijat pudotti Koetuksen jo Suomensarjan lohkovälierissä voitoin 2-0.

Loimaa otti ratkaisevan voiton eilen kotikentällään lukemin 1-0 (7-4, 3-3).

Koetuksen kausi on siis ohi, mutta Loimaa kohtaa etelälohkon finaaleissa joko Puna-Mustat tai Järvenpään, joiden välieräsarja tasoittui eilen 1-1:een.

Sisä- ja ulkopelimiehitystään vaihtanut Koetus kaatui piikkarit jalassa, sillä se paransi peliään rutkasti lauantain aneemiseen kotipeliin verrattuna. Koetuksen kannalta kohtalokkaasti Loimaa teki samoin ja löi parissa vuorossa vahvasti kotikentällään.

Koetus löi uudella puhdilla kahdessa vuorossa 4-1 johdon, kun Patrik Vartama paukutteli kolme juoksua muun muassa bravuurillaan kolmospuolen puhkaisulla, joka tuotti kunnarin ja yhden tavallisen. Koetuksen 4-1 johdon löi ”uusi” vahvistus, kakkosjoukkueessa kesän pelannut pelinjohtaja Jesse Villan veli Jerry.

Ensimmäinen jakso kääntyi ja ratkesi toisen vuoron tasoittavalla, kun Loimaakin käytti hyväkseen Vartaman puhkaisemaa kolmospuolen luukkua. Loimaa löi läpi ja juoksutti peräti kuusi juoksua, jotka käänsivät isännille 7-4 jaksovoiton.

Koetus johti toistakin jaksoa 2-0, kunnes yksi Loimaan neljästä Pöytyän farmilainasta, Tapio Mäkipää löi taas läpi kolmospuolelta kunnarin ja tavallisen arvoisesti.

Loimaa meni viimeisessä vuorossa 3-2 johtoon, mutta Koetus tuli vielä kerran. Hyvin lukkaroinut Mattias Kitola tasoitti ajolähtöpainostuksessa 3-3:een. Se ei kuitenkaan riittänyt pelin kääntämiseen ja Loimaa vei voiton ensimmäisen jakson voittonsa ansiosta.

Koetuksen ylivoimainen ykkönen oli Patrik Vartama, joka löi kolme juoksua, toi kaksi ja keräsi 11 kärkilyöntiä sadan prosentin teholla. 18-vuotias superjunnu onnistui hyvin myös ulkopelissä todennäköisesti viimeisessä pelissään Koetuksessa.

– Tämä oli hyvä peli, jossa kahdesta hyvästä Loimaa oli parempi. Paransimme peliämme, mutta se ei riittänyt. Kauden tavoitteisiin nähden lopputulos on tietysti pettymys. totesi Koetuksen pelinjohtaja Jesse Villa. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti