Lounais-Häme

Loimijoen sortuman korjaus pattitilanteessa

Venkoilu Loimijoen rantapenkereen sortumisen aiheuttamista korjauskustannuksista jatkuu pattitilanteella Forssassa. Sortuma Kehräämöalueella Loimijoen partaalla tapahtui vuoden 2013 huhtikuun 15. päivä ja kaupungin maalla ollut sortuman osa kunnostettiin saman vuoden syksynä. Renorin maalla ja kaupungin omistamalle vesialueelle sijoittuneen sortuman osan kustannusten jaosta on yhtiön ja kaupungin välillä väännetty kättä pitkään ilman tulosta. Tai oikeammin asiasta ei ole edes väännetty.

Renorin toimitusjohtaja Timo Valtonen sanoo yhtiön esittäneen kaupungille korjaamatta olevan sortuman kunnostukseen liittyvän suunnittelun ja toteutuksen tekemistä yhteistyössä kaupungin kanssa, jolloin myös aiheutuvat kustannukset jaettaisiin.

-Ei asia voi ikuisesti olla kesken, Valtonen sanoo. Hän sanoo odottaneensa kaupungin kantaa esitykseen.

Kaupungin tekninen johtaja Antti Heinilä sanoo, ettei mitään esitystä Renorilta ole kaupungille saapunut. Heinilän mukaan asiasta ole keskusteltu pitkään aikaan, eikä ainakaan viime vuoden aikana. Heinilä sanoo tilannetta jouduttavan arvioimaan uudestaan Valtosen kertoman pohjalta.

Ensiksi kaupungilla selvitetään sitä, onko Renorilta tullut kaupungille tarjousta, joka olisi jäänyt käsittelemästä.

-Ei ole hyvä kenenkään kannalta, että asian hoitaminen on kesken, Heinilä sanoo.

Kaupungin tämän vuoden talousarviossa ei ole varattu mitään erillistä rahoitusta korjauskustannusten kattamiseen. Yhtenä vaihtoehtona on lisämäärärahan myöntäminen kaupunginvaltuustossa ja lainanoton lisääminen, jollei tekninen sektori kykene keräämään rahoitusta toimialansa sisältä. Tämä siinä tapauksessa, että korjaustyö tullaan tekemään tämän vuoden aikana. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic