Lounais-Häme

Loppu valtuuston riidoille

Selkään puukottamista, oman asian sokeaa ajamista ja henkilökohtaisuuksiin menemistä.

Tällaisia ovat Forssan nykyisen kaupunginvaltuuston toimintatavat ainakin, jos kysytään vaalipaneeliin osallistuneilta ehdokkailta.

Forssan yrittäjäyhdistyksen järjestämässä vaalipaneelissa moitittiin nykyistä valtuustoa liiallisesta tappelemisesta. Esimerkiksi Kirsi Laine-Mäki (sd.) harmitteli, että valtuutetuilla on tapana jakautua vastapuoliksi. Yhteistyö ei suju, kun vastakkain on kaksi jyrkkää näkemystä.

Jokainen paneeliin osallistuneista kunnallisvaaliehdokkaista toivoi, että tuleva valtuustokausi olisi nykyistä sopuisampi. Kaikilla oli kuitenkin sovun säilyttämiseksi omat ideansa.

Osa toivoi tulevalle vaalikaudelle asioiden nykyistä huolellisempaa valmistelua, ehkä jopa yhteisiä seminaareja. Erityisen paljon kannatusta ehdokkaiden keskuudessa sai yhteistyö yli puoluerajojen. Valtuustosaliin toivottiin myös rehellistä puhetta sen sijaan, että lehden yleisönosastolla haukuttaisiin vuoronperään toinen toista.

-Tärkeintä olisi, että yritetään oikeasti ymmärtää vastapuolta, eikä ajeta sokeasti vain omaa asiaa, Tero Ahtola (ipu.) sanoi.

-Ja jos riitely ei lopu, niin porukka pitää laittaa ruotuun, ehdokas Asta Jaakkola (kd.) ehdotti.

Forssan yrittäjäyhdistyksen perinteiseen vaalipaneeliin osallistui jokaisesta puolueesta yksi ehdokas, joka toimii myös yrittäjänä. Paneelin yleisönä oli muita paikallisia yrittäjiä, jotka saivat esittää kysymyksiä ehdokkaille.

Keskustelussa jumiuduttiin pitkäksi aikaa ruotimaan sote-uudistusta, vaikka ehdokkaiden oli vaikea ottaa aiheeseen kantaa. Uudistus on kesken, eivätkä valtakunnan päättäjätkään ole vielä kunnolla perillä siitä, mitä tuleman pitää.

Kun paneelissa viimein edettiin kunnolla Forssan asioihin, kritiikki oli kovaa.

Tilaisuuden juontanut Matti Ryyppö yllytti ehdokkaita ottamaan kantaa erityisesti kaupungin kaavoituspolitiikkaan. Ryypön omasta mielestä Forssasta on vaikea saada rakennuslupaa.

Ehdokkaat olivat Ryypön kanssa samoilla linjoilla. Lähes jokaisen mielestä kaavoitukseen pitää saada vauhtia. Voimakkaimmin asiaa ajoi Jarmo Mäkelä (kesk.).

-Minua on aina lyöty puukolla selkään kaavoitusasioissa. Maaseudulle täytyy voida rakentaa, jos niin haluaa. Olen sitä mieltä, että kun joku haluaa rakentaa, niin sitä varten järjestetään kokous vaikka yöllä, Mäkelä painotti.

Vaikka keskustelussa kritisoitiin nykymenoa, ehdokkailla näytti olevan myös toivoa paremmasta huomisesta.

Osa ehdokkaista ja yleisöstä uskoi, että myönteinen asenne pelastaa Forssan maineen ja kohentaa taloutta.

Yleisöstä päiviteltiin, että Forssa on pitänyt kynttilän liekkiä vakan alla ja nyt olisi aikaa sytyttää tuli. Forssasta voi tulla kultainen keskipiste hyvällä sijainnilla tai sitten siitä voi tulla kuoleman keskipiste. Tulevaisuus riippuu forssalaisten omasta päätöksestä.

Ehdokas Jarkko Männistön (kok.) oli helppo yhtyä yleisön mielipiteeseen. Männistö toivoo, että forssalaiset ymmärtäisivät, miten mahtavassa kaupungissa he asuvat. Tarvittaisiin vain positiivista draivia, jolla saataisiin asioita tapahtumaan.

-Talous on pitkälti psykologiaa, Männistö huomautti.

Merja Isotalon (vihr.) mielestä kaikki forssalaiset eivät näe oman kotikuntansa arvoa. Isotalo järjestää Forssassa kokouksia, joihin kutustaan vieraita pääkaupunkiseudulta asti. Vieraat usein yllättyvät saapuessaan Forssaan.

-Moni sanoo, etteivät he tienneetkään Forssan olevan näin kaunis kaupunki, Isotalo kertoo.

Ehdokkaille annettiin paneelissa mahdollisuus tuoda esille myös sellaisia kunnallispolitiikan teemoja, jotka koskettavat erityisesti heitä itseään.

Manu Mäkinen (vas.) sanoi, että yrityksen perustaminen pitäisi tehdä nykyistä helpommaksi. Hänen mielestään on harmi, että yrittäjät nähdään vain ahneina sikoina sen sijaan, että heitä pidettäisiin työpaikkojen luojina.

Merja Isotalon (vihr.) mielestä olisi tärkeää etsiä paikallisellakin tasolla sellaisia malleja, joissa yrittäjyyden ja työnteon yhdistäminen olisi aiempaa helpompaa. Hänen mukaansa työnteon muodot muuttuvat, ja muutokseen pitäisi reagoida.

Jarmo Mäkelä (kesk.) keskittyisi valtuutettuna erityisesti lapsiin ja nuoriin, koska nämä ovat Forssan tulevaisuus. Sami Mattila (ps.) sanoo olevansa niiden palveluiden asiantuntija, jotka kunnille jää sote-uudistuksen jälkeen. Hän viittasi etenkin sivistykseen ja kulttuuriin.

Kirsi Laine-Mäki (sd.) puhui ammattikoulun säilyttämisen puolesta ja Jarkko Männistö (kok.) vetosi yhteistyön voimaan.

Asta Jaakkola (kd.) korosti, että Forssan tulee olla yrittäjämyönteinen ja tulevaisuudessa aiempaa solidaarisempi kaupunki. Hän myös peräänkuulutti koulutuksen räätälöimistä paikallisten yrittäjien tarpeisiin. FL

 

Uusimmat