Lounais-Häme

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä tyytyväinen laajaan toimilupaansa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle laajan järjestämisluvan ammatillisiin tutkintoihin ja koulutukseen. Vielä kesällä ministeriö tarjosi kuntayhtymälle toimilupaan 1 030 opiskelijatyövuotta mutta kuntayhtymän vastineen jälkeen opiskelijavuosien määrää lisättiin sadalla yhteensä 1 130:een.

Yhtymäjohtaja Tuula Koivula sanoo kuntayhtymässä oltavan tyytyväisiä järjestämisluvan laajuuteen.

Uudessa ensi vuoden alussa voimaan tulevassa järjestämisluvassa ei ole kiintiöity erikseen oppisopimus-, aikuis- ja nuorisokoulutusta. Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa on päästy yhteen lakiin ammatillisesta koulutuksesta. Tämä antaa koulutuksen järjestäjälle mahdollisuuksia toimia järjestämislupansa sisällä.

Uudessa järjestämisluvassa Forssaan myönnettiin uutena tutkintona prosessiteollisuuden perustutkinto, jonka opetusta tarjotaan ensi syksynä.

Koivula sanoo, että myös valtakunnallinen nosturikoulutus säilyy Forssassa kuten myös toimiminen koulutuskeskuksena, joka voi tarjota koulutusta kuorma- ja linja-autojen kuljettajien perustason ammattipätevyyden saamiseksi.

Forssassa voidaan järjestää myös ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta. Kuntayhtymällä on myös laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä.

Järjestämisluvassa velvollisuus tutkintojen ja koulutuksen järjestämisen ensisijaiseksi alueeksi on määritelty Kanta-Häme sekä Somero ja Urjala.

 

Koivula sanoo myös ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttuvan. Tällä hetkellä valtionosuus, valtionosuusperusteisessa koulutuksessa, kattaa 97 prosenttia menoista. Tuloksellisuuden mukaan (mm. opiskelijoiden työllistyminen ja jatko-opintoihin pääsy) on valtionosuutta voinut lisätä kolmen prosentin siivulla.

Vuoden 2018 alusta lukien rahoitusjärjestelmä muuttuu neljän vuoden siirtymäajalla niin, että perusrahoituksen osuus tulee asettumaan 50 prosenttiin, jonka päälle lasketaan 35 prosentin suoritusrahoitus ja 15 prosentin vaikuttavuusrahoitus.

Uusi koulutusjärjestelmä antaa mahdollisuuden erikoistua tutkintojen sisällä. Ammatillisessa koulutuksessa on koko maassa tarjolla kaikkiaan 160 tutkintoa. Koulutuksen joustavuutta lisätään mm. työskentelymahdollisuuksien lisäämisellä itse työpaikoilla. FL

 

Uusimmat