Lounais-Häme

Lounais-Hämeen Pirtti etsii sijaansa

Maarit Örnillä ja Kim Palhusilla on Lounais-Hämeen Pirtin pyörittämiseen oma yritys, Juhlien Lumous. Molempien varsinaiset työt ruoan parista löytyvät pääkaupunkiseudulta.

Kim Palhus, joka on myös Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja, pyörittää erilaisia projekteja, joista viimeisin on uusi Häme-menu. Palhus tunnetaan myös Tammelassa makkaramarkkinoiden veturina. Hänen päätyönsä löytyy Helsingin Musiikkitalon ravintolatoimen päällikkönä. Örn työskentelee erilaisten tuotantoprosessien kehittämisprojekteissa. Molemmilla on takanaan jo 30 vuoden työurat suomalaisen ruoan parissa.

-Arkisin Lounais-Hämeen Pirtin avoinna pitäminen ei ole kannattavaa. Muutoksia on pakko tehdä, Örn sanoo.

Kesäkuun alusta elokuun loppuun pirtti on ollut auki kuutena päivänä viikossa ja kesäsunnuntaisin tarjolla on ollut buffet-tyyppinen hämäläinen pitopöytä. Nyt tähän tulee muutos.

Örn laskee, että toiminta saataisiin kannattavaksi, mikäli liikevaihto olisi kolminkertainen nykyiseen verrattuna.

-Pirttiä ja Saaren kansanpuistoa pitäisi markkinoida aivan eri tavalla. Yrityksemme muutaman tuhannen euron budjetti ei riitä, mikäli tavoitellaan kansainvälisiä matkailijoita, kuten pitäisi. Täältä löytyvät myös hienot retkeilymaastot. Paikka on mieleenpainuvan ihana, Örn sanoo.

Hän on huolissaan erityisesti nuorten vähäisestä määrästä kävijöiden joukossa.

Ympäristöä Örn pitää ainutlaatuisena mutta kovin harva paikalle kuitenkin osuu. Örnin mukaan suuri osa pirtissä ruokailevista on tullut seutukunnan ulkopuolelta.

 

Tulevana kesänä Lounais-Hämeen Pirtti tulee kattamaan sunnuntaisen ruokapöydän noin viitenä viikonloppuna riippuen lauantaitapahtumien määrästä. Äitienpäivänä 13. päivänä toukokuuta Lounais-Hämeen Pirtillä tarjotaan juhlalounas. Kesäsunnuntaiden aukiolosta tullaan ilmoittelemaan kesän kuluessa erikseen mm. Facebookin kautta.

Oma murheensa Pirtissä ovat työskentelyolosuhteet. Ruoka valmistetaan alakerrasta, josta se on tuotava kantaen yläkertaan, Jo tämä edellyttää, että paikalla on oltava aina riittävästi henkilökuntaa.

Pirtin vuokralaisena Juhlien Lumous on vastannut myös pirtin lämmitys- ja muista käyttökustannuksista. Pakkanen ja tuuli lisäävät merkittävästi öljyn kulutusta. Öljynkulutus saattaa kohota jopa tuhanteen litraan kuukaudessa. Jo tuulinen sää lisää lämmityksen tarvetta. Yrittäjät ovat sovitelleet lämmityskustannuksia Pirtin säätiön kanssa.

Örn sanoo, että he ovat uusineet myös Pirtin keittiötä. Ilman nykyaikaista välineistöä ruoan valmistus ei suju. Terveystarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota puutasoihin ja ne ollaan korvaamassa teräspinnoilla.

Lämmityskustannuksia on hieman pienentämässä lasitettu iso terassi. Kaikkiaan Lounais-Hämeen Pirtissä on salin puolella 90 asiakaspaikkaa ja terassilla 60 asiakaspaikkaa.

Alakerran Hakkapeliittakellari on suosittu pienimuotoisten perhejuhlien pitopaikka ja myös Suujärven rannalla olevaa saunaa vuokrataan Lounais-Hämeen pirtin kautta. FL

 

Kansanpuistolla on vaiheikas historia
Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys perusti Saaren kansanpuiston vuonna 1932 Saaren kartanolta vuokratulle alueelle yleiseksi virkistys- ja vapaa-ajan viettopaikaksi.Kesäteatteri katsomoineen saatiin valmiiksi Suujärven rantaan vuonna 1933.Lounais-Hämeen Pirtti valmistui talkootyönä vuosina 1946–1949.Kansanpuiston ovat omistaneet Tammelan kunta ja Forssan kaupunki vuodesta 1980.Saaren kansanpuisto hoidosta vastaa hoitokunta.Lounais-Hämeen Pirtin omistaa Lounais-Hämeen Pirtin Säätiö.Lounais-Hämeen Pirtin Säätiön puheenjohtajana on ollut vuodesta 2006 lähtien tammelalainen Harri Kaunisto.

Uusimmat