Lounais-Häme

Lounais-Hämeessä vieraillut Ville Niinistö pitää Harkimon haasteista

Ville Niinistö toivottaa tervetulleeksi Liike Nyt -julistuksen poliittista järjestelmää uudistamaan. Liike Nyt on kokoomuksesta eronneen kansanedustaja Harry Harkimon sekä mm. Mikael Jungnerin ja Tuomas Enbusken rakennelma.

-Tarvitsemme politiikkaan lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tämä on myös vihreiden kanta. Liike Nyt on asettanut terveen haasteen. Tosin mistään poliittisesta liikkeestä ei voida vielä puhua. Porukka on niin pieni, Niinistö sanoo.

 

Niinistö on vihreiden kansaedustajana ottanut kummikansanedustajan roolia Hämeessä. Niinistö vieraili maanantaina mm. Mustialan HAMK:n opetusnavetassa ja Luonnonvarakeskuksessa Jokioisilla. Illalla hän tapasi myös Jokioisten kunnan johtoa ja paikallisia vihreitä. Niinistö sanoo vierailun nostaneen esiin niin puhtaiden elintarvikkeiden kuin kiertotalouden merkityksen. Molemmat tuotannon haarat tukevat myös toisiaan.

Niinistö sanoo vihreiden valmistautumisen eduskuntavaaleihin olevan täydessä käynnissä. Tavoitteena on saada Hämeestä lävitse ainakin yksi kansanedustaja. Nykyisessä eduskunnassa on 15 vihreiden kansanedustajaa, mutta ei yhtään Hämeestä.

Vihreillä on tavoitteena päästä vaalien kautta hallitukseen. Yksi keskeisistä teemoista on koulutuksen asema. Vihreiden mielestä lasten eriarvoistuminen opetuksessa pitäisi saada loppumaan ja nuorten osallistumista ylipäätään parannettava yhteiskunnassa.

Niinistö on perustuslakivaliokunnan jäsenenä huolissaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun aikataulutuksen pitämisestä.

-Kiire on tullut. Kansanvallan kannalta on epäreilua, että näin tärkeää linjapäätöstä viedään eteenpäin näin pienellä poliittisella enemmistöllä. Miten sekavasta poliittisesta kompromissista voidaan saada aikaan mitään kunnon uudistusta?

-Kokoomus ja keskusta pitävät toisiaan valmistelussa panttivankeina. Kokoomus ajaa valinnanvapauden nimissä terveydenhuollon yritysten tuomista voimalla mukaan terveydenhuoltoon ja keskusta ajaa maakuntahallinnon toteutusta. Koossa ovat melkoisen fiaskon ainekset. Tästä voi tulla erittäin kallis ratkaisu, joka voi heijastua pitkälle tulevaisuuteen, Niinistö sanoo. FL