Lounais-Häme

Lounea alkaa rakentaa valokuituverkkoa Urjalaan

Urjalan kunnanhallitus hyväksyi Lounea Palvelut oy:n tarjouksen Urjalan kunnan kiinteistöjen valokuituyhteyksien rakentamisesta Laukeelaan ja Huhtiin.

Valokuituyhteyksien rakentaminen Urjalan Talot oy:n 20 vuokratalokiinteistöön kustantaa liittymismaksuina hiukan yli 30 000 euroa (+ alv) ja Urjalan kunnan yhdeksään toimipaikkaan noin 90 000 euroa.

Lounea oli Hilma-kilpailutuksessa ainoa tarjouksen jättänyt yritys. Tarjous on tarjouspyynnön mukainen. Lounean tavoitteena on rakentaa kuituverkko noin 60 prosentille urjalalaisista markkinaehtoisesti. Liittymäpotentiaali on lähes viisisataa yritystä ja noin 2400 asuntoa.

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala arvioi Lounean tarjousta edulliseksi.

-Se on ainoa tapa valokuituverkko liikkeelle.

Urjalan kunta pyrkii hankinnallaan edistämään nopeiden kiinteiden laajakaista-yhteyksien saatavuutta koko alueen yritysten ja asukkaiden hyväksi. Kunta edellytti toimittajalta sitoumusta koko kunnan alueen valokuitupohjaisten laajakaistayhteyksien kehittämiseen ja palvelutarjonnan saatavuuden maantieteelliseen edistämiseen.

Lounea aloittaa kunnan myönteisen päätöksen myötä voimakkaan markkinoinnin omakoti- ja rivitaloasukkaille ja yrityksille, jotta valokuituverkkoon saataisiin mahdollisimman paljon liittyjiä. Lounea on valmis laajentamaan valokuituverkkoa Urjalan kylien suuntaan, kunhan se pysyy kannattavana.

Rakentamisaikataulu jakautuu vaiheisiin, joista ensimmäinen käynnistyy keväällä 2018. Ensivaiheessa rakentuu runkoverkko Urjalan kirkonkylään. Toisessa vaiheessa keväällä 2019 rakentuvat Urjalan aseman alue, Urjalankylä ja Nuutajärvi. Näiden rinnalla verkon toteuttaja on mukana haja-alueiden hankkeissa, jotka mahdollistavat muun muassa vapaa-ajan asuntojen liittymisen kiinteään valokuituun.

Viestintävirasto arvioi Pirkanmaan liiton pyynnöstä markkina-analyysissään lausuntojen perusteella, että valtion tuki laajakaistan rakentamiseen Urjalan hankealueelle on mahdollista, koska alueelle ei ole suurta markkinakiinnostusta. Laajakaistatuki tulee kyseeseen lähinnä kylien osalta. FL

Uusimmat