Lounais-Häme

Luke: Linjastoravintolat tuottavat eniten ruokahävikkiä

Ruokahävikkiä syntyy erityisesti linjastoravintoloissa, joissa ruuan menekkiä on vaikea arvioida. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Rautiainen
Ruokahävikkiä syntyy erityisesti linjastoravintoloissa, joissa ruuan menekkiä on vaikea arvioida. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Rautiainen

Yli 60 miljoonaa kiloa ruokaa päätyy hävikkinä roskiin ravitsemispalveluissa vuosittain, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta tutkimuksesta.

Suurin hävikin aiheuttaja on tarjoiluhävikki eli linjastossa tarjoiltu ruoka. Tarjoiluhävikkiä syntyy erityisesti niissä linjastoravintoloissa, joissa on tarjolla useita ruokalajeja päivittäin. Noin kymmenesosa linjastoravintoloiden valmistamasta ruoasta päätyy hävikiksi.

Luken mukaan ravintoloiden henkilökunnalla on usein vaikeuksia arvioida tarvittavan ruoan määrää. Ylimääräistä ruokaa tehdään tai tilataan varmuuden vuoksi, jotta ruoka ei loppuisi kesken.

Luken tutkijan Kirsi Silvennoisen mukaan hävikkiruoka aiheuttaa tarpeetonta haittaa ympäristölle ja teettää turhaa työtä keittiössä.

Tutkimuksessa selvitettiin elintarvikejätteen määrää 78 erilaisessa linjasto- ja annosravintolassa vuosina 2018–2019.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

22.1.2020

Uusimmat