Lounais-Häme

Luonnonvarakeskuksen hevostutkimus lähtee Ypäjältä

Luonnonvarakeskuksen toimipaikkaverkoston uudistusten osana sen Ypäjän Hevosopiston alueella työskennelleet tutkijat muuttavat Jokioisille tiistaina.

Ypäjä säilyy silti jatkossakin Luken koetoimipaikkana hevostutkimuksen osalta.

Luken erikoistutkija Markku Saastamoisen mukaan Ypäjällä on ollut hevostutkimuksella työntekijöitä kolmesta neljään.

-Täällä ei ole ollut aiemminkaan Luken teknistä työvoimaa, vaan ainoastaan tutkijoita. Hevostenhoito on ulkoistettu Hevosopistolle, Saastamoinen kertoo.

 

Jatkossa Saastamoinen ja muut Luken hevostutkijat kulkevat Jokioisilta Ypäjälle tekemässä koe- ja tutkimustoimenpiteitä.

Se, kuinka usein työntekijät käyvät Ypäjällä, riippuu siitä, mitä toimenpiteitä täytyy tehdä.

-Joskus saattaa tulla jopa useita käyntejä päivän aikana, joskus paljon vähemmän, Saastamoinen kertoo.

Historiallisesti muutto on merkittävä, sillä nykyisen Hevosopiston alueella on toiminut valtion työntekijöitä vuodesta 1937 asti, jolloin paikalle perustettiin valtion hevosjalostuslaitos.

-Se aikakausi päättyy nyt, Saastamoinen sanoo.

 

Luke on keskittämässä toimintojaan Jokioisille isommassakin kuvassa säästääkseen tilakustannuksissa. Vuonna 2015 tehdyn suunnitelman mukaan Luke luopuu vuoteen 2018 mennessä 11 toimipaikastaan, jolloin jäljelle jää 25 toimipaikan verkosto. Ypäjä kuitenkin lasketaan koetoimipaikkana jäljelle jäävien joukkoon.

Hevostutkimuksen työntekijämäärää ei vähennetä muuton yhteydessä.

-Ainakin aluksi ainoa muutos on fyysinen muuttomme. Jokioisten tutkimusyhteisössä ehkä sitten katsotaan, miten tehtäviä voidaan integroida. Niin selkeä hevostutkimus, jota olemme tehneet, ei välttämättä säily, mutta se riippuu käynnissä olevista projekteista ja tehtävistä, Saastamoinen arvioi.

Yhteensä Luke on hakemassa kiinteistöistä luopumisella 4,5 miljoonan euron säästöjä valtakunnallisesti.

 

Tänä vuonna Lukella on ollut käynnissä hevosten hyvinvointiin ja ravitsemukseen liittyviä tutkimuksia.

-Olemme myös vastanneet Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan hevosten lisääntymiseen liittyvästä opetuksesta, johon on osallistunut työntekijöitämme. Opetus tapahtuu meidän hevosillamme, Saastamoinen sanoo.

Lukella on Ypäjällä tällä hetkellä reilu parikymmentä hevosta, joista on vuoden 2018 loppuun asti voimassa oleva hoitosopimus Hevosopiston kanssa.

-Silloin katsotaan hevosten tilannetta uudestaan, mutta tarkoitus on säilyttää ne. FL

 

Lisää aiheesta:
https://www.forssanlehti.fi/uutiset/40796-luke-luopuu-merkittavasta-osasta-toimitilojaan-jokioisilla-jatkossa-panostetaan

 

Fingerpori

comic

Uusimmat