Lounais-Häme

Luvassa sadetta, tuulta ja viilenevää säätä – "Ei mitenkään leppeä syyssää"

Sään poutaantuessa virtaa Suomeen pohjoisesta kylmempää ilmaa. Arkistokuva

Sää alkaa hiljalleen poutaantua pohjoisesta alkaen, mutta vettä saadaan vielä tänäänkin. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eveliina Tuovisen mukaan aamulla vettä sataa maan keskiosissa ja Kainuussa.

–  Vaikka vieläkin sataa, ei tälle päivälle ole enää odotettavissa suuria kertymiä, Tuovinen kertoi aamulla hieman kello viiden jälkeen.

Sään poutaantuessa virtaa Suomeen pohjoisesta kylmempää ilmaa.

–  Illalla on enimmäkseen poutaista. Mutta viileää on, Lapissa päivän ylimmät asteet ovat tänään 2–5. Sama tulee eteläänkin, huomenna ei ole enää ylimmillään kuin 5–6 astetta, ja sadetta on vielä huomennakin.

–  Ei mitenkään leppeä syyssää siinä mielessä, Tuovinen lisää.

Pohjalaismaakuntiin, Kainuuseen ja Lappiin on annettu tuulivaroitus maa-alueille. Tuulen nopeus on puuskissa 15 metriä sekunnissa. Pohjanlahdelle on annettu varoitukset kovasta tuulesta ja aallokosta.

–  Pohjanlahdella ollaan lähellä myrskylukemia, siellä tuulee kovaa, Tuovinen kertoo.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat