Lounais-Häme

Lyöntivoimaa ja nopeutta

Vahvoja lyöjiä ja nopeita etenijöitä.

Mitä muuta pesäpallojoukkue tarvitsee? No ehkä jonkun pitäisi saada palloakin kiinni.

Jokioisten Koetus lähtee seitsemänteen peräkkäiseen suomensarjakauteen vahvan tuntuisella joukkueella, josta löytyy sekä lyöntivoimaa että nopeutta,

– Riku Tainio, Riku Rantanen, Juha-Matti Reini ja Jerry Villa muodostavat vahvan lyöjänelikon, jolla pitäisi pärjätä. Joukkue on myös viime kautta nopeampi testienkin perusteella, kertoo Koetuksen uusi pelinjohtaja Jani Salmi.

Kotiutusroolin lisäksi Reinillä on iso tontti myös ulkopelissä, kun hän täyttää Hyvinkäälle superpesisuraa rakentamaan lähteneen Patrik Vartaman paikan kakkospolttajana.

Koetuksen kokoonpano on muuttunut viime kaudesta vain muutamalla pelaajalla.

Aivan uusia pelureita ovat vielä juniorien kirjoissa olevat Eemeli Vanhatalo Ulvilasta ja Rasmus Paananen Mansesta. Vanhatalo tuo etenijänopeutta ja ulkona hän pelaa kolmospolttajana. Paananen jakaa lukkarin työt Hyvinkäältä tulevan superpesiskonkarin Riku Rantasen kanssa, joka kävi jo viime kaudella Koetuksessa tuuraamassa lukkari Mattias Kitolaa kolmessa pelissä.

– Vanhatalo on meille selkeä vahvistus. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on pyrkyä isoon rooliin joukkueessa, Salmi sanoo.

– Paananen ja Rantanen pelaavat runkosarjan puoliksi, mutta Rantanen on mukana kaikissa loppupeleissä. Paananen pelaa Vanhatalon tavoin myös Kankaanpään junioreissa ja on lisäksi Mansen kakkoslukkari Ykköspesiksessä.

Koetus saattaa saada farmikumppaniltaan Manselta vielä lisää pelaajia.

– Jos kaikki menee nappiin, voimme saada sunnuntain sarja-avaukseen Mansesta vielä kaksi uutta pelaajaa, jotka olisivat todella kovia vahvistuksia, Salmi toteaa.

Vanhatalon ja Paanasen lisäksi lähes uusiksi pelaajiksi voi laskea Jerry Villan, joka nousi viime kauden lopulla Koetuksen kakkosjoukkueesta edustukseen tuuraajaksi sekä Janne Vepsäläisen, joka palasi Järvenpäästä.

Kylmän kevään seurauksena Koetus pääsi pelaamaan vain yhden harjoitusottelun viime sunnuntaina. Harjoittelu on kuitenkin toteutunut suunnitellusti vetoharjoituksia lukuunottamatta, joten Salmi on sarjakauden alussa luottavainen.

– Kapteeniston mukaan kahteen vuoteen ei olla treenattu näin hyvin, Salmi toteaa.

Koetuksen seurajohto on koonnut tämän kauden joukkueen sillä tähtäimellä, että paluu Ykköspesikseen toteutuisi vihdoin. Pelinjohtaja Salmi asettelee tavoitteen varovaisemmin.

– Koskaan ei tiedä mitä kauden aikana tapahtuu, joten lähdetään ensin realistisesti varmistamaan sarjapaikka. Sitten pyritään neljän parhaan joukkoon nousupeleihin, latelee Salmi, joka viime kaudella Loimaan pelinjohtajana pudotti Koetuksen lohkovälierissä ja eteni lohkon finaaleihin Puna-Mustia vastaan.

Aiemmin vain junioreissa pelinjohtajana toiminut forssalainen ajautui vuosi sitten yllättäen Loimaalla päävastuuseen.

– Se oli minulle oppivuosi miesten tasolla. Nyt oppivuodet jatkuvat Jokioisilla.

Salmi arvioi viime kauden joukkueensa eli Loimaan Suomensarjan etelälohkon suosikiksi.

– Loimaa jatkaa Ykköspesiksen Pöytyän farmikumppanina ja on kuulemma saamassa sarja-avaukseensa seitsemän pelaajaa Pöytyän ringistä. FL

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic