Lounais-Häme

Maahiset ja menninkäiset olivat totta – juhannus oli historiassa henkimaailman ruuhka-aikaa

Enää pikkuväkeä ei näy. Ahneita maahisia on ehkä yhä olemassa, mutta niitä ei vilise markettien ja pankkiautomaattien kulmilla kurkkimassa asiakkaiden tunnuslukuja.

Tuoreita havaintoja ei ole myöskään keijuista tai haltioista liehumassa liikennevalotolppien liepeillä. Sama pätee menninkäisiin ja peikkoihin. Informaatioyhteiskunnassa semmoiset turjakkeet eivät pötköttele toimistojen nurkissa.

Tontuista sentään satuillaan jouluna, mutta sen sakin kauppiaat alistivat aikaa sitten rengeikseen. Tonttujen metsäuskottavuus on kadonnut.

Menneessä maailmassa, vielä 1800-luvulla, suomalaiset oikeasti uskoivat riihien parsilla ja aarnimetsien sammalikoissa virvatulten lailla viipottaviin henkimaailman olentoihin.

– Tai eivät uskoneet. He tiesivät, korjaa kirjailija Paula Havaste.

– He tiesivät myös, että henkiä voi lepyttää ja omaa oloa parantaa taikojen ja loitsujen avulla.

Ylivoimainen sesonki oli juhannus. Silloin telepaattinen liikenne muistutti meteorien tai auringon myrskyä kosmoksessa.

Muinaisena Ukon juhlana aurinko oli noussut ”pesään” eli maailmanpuun korkeimmalle oksalle, mitä pidettiin maagisena momentumina. Henget ja kummitukset nousivat esiin ja liikkuivat vapaina maan päällä.

Se oli tuhannen taalerin paikka ennustaa ilmoja ja loitsuta runsasta satovuotta sekä naimaonnea.

 

Paitsi kirjailija, Paula Havaste on tiedekeskus Heurekan teematuottaja. Hän on perehtynyt Suomen rikkaaseen myyttiseen mytologiaan ja koonnut aiheesta muun muassa kirjan Taika päivässä.

Havasteen mukaan suurin osa suomalaisista taioista ja loitsuista liittyi luontoon ja metsään.

– Luonnon kunnioitus näkyy kansanperinteessämme. Metsä on suomalaisille turvapaikka. Se tuottaa hyvää toisin kuin Keski-Euroopassa, jonka historiassa synkät metsät vilisevät ihmissusia ja vampyyreja.

– Meillä luonnossa liikutaan asiallisesti. Metsä on Tapion tai Marjatan koti, ja siellä elellään hiljaa. Ei katkota oksia äänekkäästi. Ollaan siististi, sillä ollaan vieraana toisen kodissa.

Tämä perinne näkyy suomalaisessa kansanluonteessa ja estetiikan tajussa. Esimerkiksi muotoilu ja arkkitehtuuri heijastelevat luonnonmukaista yksinkertaisuutta ja selkeyttä.

Sitä maata olivat Paula Havasteen mukaan myös menneet taiat ja taikakalut.

Esimerkiksi angloamerikkalaisessa kulttuurissa ne kerrostuivat monimutkaisiksi ja koukeroisiksi. Oli kristallia ja karhunhampaita, kun taas Suomessa käytettiin pikkukiviä, höyheniä, sulkia ja lahonneita reiällisiä puupaloja.

 

Entisaikaan taikominen alkoi jo ennen juhannusta.

– Vanhan käsityksen mukaan juhannusviikolla päivä seisoo. Silloin voi jo ottaa iisimmin. Vanhat työt pitää saattaa loppuun, mutta uusia ei sovi aloittaa, sillä juhannuksesta alkaa toinen aika, Paula Havaste muistuttaa.

Yksi valmisteleva toimi oli paidan laittaminen muurahaispesään.

– Siis otettiin esille kaunein mahdollinen paita ja levitettiin se muurahaispesän päälle kolme päivää ennen juhannusta. Siinä, kuten monessa muussakin seremoniassa, asiat piti tehdä kolmesti ja toisin: vasemmalla kädellä, vastapäivään ja takaperin, Havaste kertoo.

– Aattona paidan sai hakea pesästä ja ravistella, mutta ei pestä. Päälle puettuna se sitten tartutti kantajaansa muurahaisten vauhdin ja tarmon. Hänestä tuli vetävä tyyppi.

Kirjailijan mukaan vetävyys oli poikaa, sillä juhannusyö tarkoitti suuria juhlia, varsinaisia megabileitä.

Silloin vietettiin aikaa yhdessä ja muodostettiin sosiaalisia suhteita. Se edellytti esiintymiskykyä. Piti osata tehdä itseään tykö.

Asiaa saattoi auttaa silmien tai koko kasvojen peseminen kasteella. Ellei sekään riittänyt, naapurin kasteisessa ruispellossa sopi kieriskellä alastomana.

Edelleen käyttökelpoisena käytännön vinkkinä Paula Havaste kertoo, miten kastetta kerätään talteen.

– Vedetään lakanaa kasteisen ruohon päällä ja puristetaan neste siitä astiaan.

 

Nuoret suomalaiset etsivät ja ennustivat tulevaa puolisoa juhannuksena sekä kissojen ja koirien että vasikoiden ja sikojen kanssa.

Esimerkiksi Ruovedellä tiedettiin vielä sata vuotta sitten, että ”kun juhannusyönä potkii sikolätin ovea, niin sen mukaan monastiko sika sisällä röhähtää tietää, monenko vuoden perästä pääsee naimisiin”.

Naimaikäiset neidot tapasivat tehdä juhannuksena myös kuoppataikoja. Niiden avulla sai tietää tulevan siipan laadun.

– Maahan kaivettiin kolme kuoppaa. Yksi niistä oli herralle, toinen talonpojalle ja kolmas työmiehelle. Päälle laitettiin koivunoksia, Paula Havaste selittää.

– Myöhemmin mentiin katsomaan, oliko johonkin kuopista tippunut ötökkä. Jos oli, hämähäkki tarkoitti todellista unelmasulhasta. Koppakuoriainen jäi vähän arveluttavammaksi tapaukseksi, mutta muurahainen viittasi ahkeruuteen.

 

Hyvät sadot ja saaliit tarkoittivat taloudellista menestystä. Jos niitä ei ollut näköpiirissä, juhannuksena saattoi yrittää vaurastumista toisella konstilla: aarnivalkeataialla.

Pienillä, tummilla ja rikkailla maahisilla oli maan alla kulta-aarteita. Aarteilla oli kuitenkin taipumus homehtua. Siksi ne piti nostaa kerran vuodessa puhdistettaviksi, ja sopivin ajankohta oli tietenkin juhannusyö.

– Maahiset puhdistivat kultansa sytyttämällä aarnivalkean, joka ruumiillistui sonniksi, pässiksi, pukiksi tai muuksi sarvipäiseksi eläimeksi, Paula Havaste kertoo.

– Joka sellaisen eläimen löysi ja piti sitä sarvista kiinni aamuun asti, pääsi käsiksi rikkauksiin. Eläin muuttui aamun valjetessa aarrepadaksi ja sarvet padan sangoiksi.

 

Päänsärkytablettien kulutus on huipussaan juhannusyön jälkeisenä aamuna.

Aikana ennen ibuprofeenia kivistystä hoidettiin kivien avulla. Ne olivat vahvempaa lääkettä kuin pajunkuori, jonka syöminen saattoi myös auttaa. Pajunkuori oli kuitenkin sen ajan luontoapteekin hyllytavaraa. Kivet vaativat reseptin.

– Otetaan kolme kiveä vasempaan käteen ja mennään pohjoiseen virtaavan joen tai puron rannalle. Pohjoiseen siksi, että siellä sijaitsee kipuvuori, Paula Havaste tulkitsee reseptiä.

– Rannalla päätä sitten sivellään kivillä. Lopuksi kivet viskataan alajuoksulle niin pitkälle kuin mahdollista. Kipu katoaa sinne, kipuvuoren suuntaan.

Samaa sarjaa on ohje, jolla suussa oleva rakkula tai näppylä eliminoidaan. Resepti on yksi Havasteen suosikeista.

– Ikävästä vaivasta pääsee eroon menemällä koiran luo, nostamalla sen häntää ja sylkäisemällä sen takapuoleen. Samalla pitää huutaa ”mene sinne!”

– Melkein näen tuon toimenpiteen silmissäni. Tiettyä roisiutta liittyy moneen muuhunkin vanhaan uskomukseen tai tietämykseen.

 

Menneet menot eivät ole tyystin kadonneet. Jäljelle ovat jääneet juhannuskokko, juhannussalko ja juhannustanssit sekä tapa laittaa kaksi nuorta koivua ulko-oven molemmin puolin.

– Vehmaat koivut tuoksuvat hyvälle ja näyttävät kivalta. Samalla ne tuovat taloon metsän onnen ja symboloivat hedelmällisyyttä. Ken niiden välistä käy, sitä lapsilykky seuraa, Paula Havaste muistuttaa.

Omana juhannusprojektinaan kirjailija rakentaa tänä kesänä lykkylaudan. Se tulee kesäpaikan pari sataa vuotta vanhaan riihitupaan.

– Lykkylaudan paikka on uloke tuvan ulko-oven yläpuolella eli uksen kamanassa. Kerään sinne pieniä taikaesineitä. Sellaisia ovat kenties mustat ja valkoiset pikkukivet, kuivuneet oksat ja lintujen sulat sekä mahdollisesti jonkin pieneläimen pääkallo.

Ennen hyvän juhannuksen toivotuksia Paula Havaste kysyy, mitä ihmiset tapaavat sanoa toisilleen tavallisina arkiaamuina.

– He sanovat ”hyvää huomenta”, hän vastaa itse.

– Se on loitsu, jolla naapurille toivotaan onnea. Myös ”terve” on väkevä voimasana vuosisatojen takaa. Sen sanomalla taiot toiselle terveyttä. FL–LM

 

Tapahtunut tähän mennessä
Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin ylijumala Ukon juhlana. Juhlinnalla haluttiin varmistaa hyvä sato ja hedelmällisyys. Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla.Ajankohta ajoittui vuodenkierron valoisimpaan hetkeen kesäpäivänseisauksen tienoille.Kristillisenä juhlana juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Katolinen kirkko sijoitti sen 400-luvun alkupuolella kesäkuun 24. päivään eli puolen vuoden päähän joulusta.Vuodesta 1955 Suomen juhannuspäivä on ollut kesäkuun 19. ja 26. päivän välinen lauantai.Meluaminen ja juopuminen kuuluivat juhannuksen viettoon jo varhain. Melskaamisen uskottiin tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä: ”Mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta”.

Uusimmat