Lounais-Häme

Maailman poliopäivää vietetään keskiviikkona – rotarit ovat 33 vuotta tukeneet lasten massarokottamista poliota vastaan

Maailman poliopäivää vietetään keskiviikkona.
Polio vaanii mm. afgaanilapsia.

Maailman poliopäivää vietetään keskiviikkona 24. lokakuuta. Pitkä taistelu poliota vastaan on tuottanut tulosta.

Kun vuonna 1985 oli vuosittain yli 350 000 uutta polion uhria kaikkiaan 125 maassa, tänä päivänä on enää kolme maata, joista poliota ei ole saatu vielä poistettua: Afganistan, Nigeria ja Pakistan. Viime vuoden poliotartuntojen määrä oli 22.

Poliosta on pian tulossa toinen infektiotauti, joka on kokonaan poistettu maailmasta. Tosin viimeisten tartuntojen estäminen on erittäin vaikeaa, sillä ne esiintyvät maissa, jotka ovat konfliktien kourissa, niissä on huono julkinen infrastruktuuri ja paljon erilaisia kulttuurillisia esteitä.

Halvaannuttavaan polioon ei ole lääkettä, mutta joka voidaan tehokkaasti ehkäistä rokotuksin. Polio iskee etenkin pikkulapsiin.

Osansa polion hävittämisestä on tehnyt kansainvälien rotarijärjestö Rotary. Rotary aloitti vuonna 1985 PolioPlus -ohjelman, joka oli ensimmäinen aloite lasten massarokottamiseksi poliota vastaan koko maailmassa. Rotary on kerännyt ja lahjoittanut kaikkiaan 1,8 miljardia dollaria ja lukemattomia vapaaehtoistyötunteja taatakseen immuniteetin poliota vastaan 2,5 miljardille lapselle 122 maassa. Lisäksi monien maiden hallitukset ovat osallistuneet mukana polion vastaiseen työhön 7,2 miljardilla dollarilla.

– Rotariorganisaatio on omilta jäseniltä kerännyt jatkuvasti pientä rahaa polion vastaiseen toimintaan ja tilanteen mukaan on ollut suurelle yleisölle lisäkeräyksiä, jotka ovat menneet tähän kampanjaan, ja Bill Gatesin säätiö on laittanut vastaavasti oman osuutensa, taustoittaa Forssan Rotaryklubin presidentti Oiva Niemeläinen.

– Pitkä on ohjelma ollut ja nyt näyttää mahdolliselta, että parin kolmen vuoden päästä ei ehkä poliota olisi maailmassa.

Taistelu poliota vastaan jatkuu. Rotary kerää 50 miljoonaa dollaria vuodessa, ja jokaista Rotaryn keräämään dollaria vastaan Bill & Melinda Gates säätiö lahjoittaa kaksi dollaria. Näillä varoilla tuetaan operatiivista toimintaa, terveydenhuollon henkilöstöä, laboratoriolaitteita sekä opetusmateriaalia terveydenhuollon työntekijöille ja vanhemmille.

Rotary on eettisellä pohjalla toimiva kansainvälinen palvelujärjestö, joka toimii yli 200 maassa ja jäseniä sillä on yli 1,2 miljoonaa. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 rotaryklubia ja rotareita niissä on yhteensä noin 10 300. Rotarytoiminnan perustana ovat paikalliset rotaryklubit, jotka kokoavat yhteen samanmielisiä vaikuttajia.