Lounais-Häme

Maailmanvalloittaja

Suomalaisia kuukautiskuppeja voi ostaa ensimmäistä kertaa syksyllä 2005. Sen jälkeen niitä on myyty Suomessa yli 100 000.

-Suomessa lähes kaikki nuoremmat naiset tietävät kupin olemassaolosta. Useimmat käyttäjät tutustuvat kuppiin 20–30-vuotiaina, kertoo Lune Groupin toimitusjohtaja Heli Kurjanen, jonka ajatuksesta suomalainen Lunette-merkkinen kuppi on syntynyt.

Tyypillistä on ollut, että kuppia käyttävät vihreitä arvoja kannattavat. Nyt yrityksen tavoitteena on kuitenkin tehdä tuotteesta valtavirtaa. Pitkään kuppeja on voinut ostaa vain apteekeista ja ekokaupoista, mutta toukokuussa S-ryhmä ottaa kuukautiskupin ruokakauppojensa valikoimiin.

-Tuotteemme kohderyhmänä ovat kaikki naiset, joilla on kuukautiset. 11–55-vuotiaat, toteaa Kurjanen.

Linnan klinikan gynekologi Seppo Kivinen kertoo, ettei näe kuukupin käytössä oikeastaan minkäänlaisia ongelmia.

-Ne jotka ovat sen löytäneet, ovat yleensä hyvin tyytyväisiä siihen. Jolleivät kuukautiset ole kovin runsaat, sitä ei tarvitse tyhjentää kuin kaksi kertaa päivässä ja kuppia voi käyttää myös öisin.

Kivisen mukaan tamponit kuivattavat limakalvoja ja aiheuttavat monelle ongelmia sen vuoksi. Siteissä taas erilaiset kemikaalit aiheuttavat iho-oireita ja hiivatulehduksia.

Kivinen kertoo uransa aikana poistaneensa useita tamponeja naisilta. Yhtään jumiutunutta kuukuppia ei hänen eteensä ole tullut.

Toisaalta myös jo siteiden ja tamponien aiheuttama jätteen määrä on aika iso asia.

-Kuukuppien ei ole myöskään todettu altistavan harvinaiselle, mutta hengenvaaralliselle toksiselle shokkioireyhtymälle, joka voi aiheutua tamponien käytöstä, Kivinen kertoo.

Lune Group Oy:n liiketoiminta on vuosittain kasvanut keskimäärin 20 prosenttia, mutta viime vuonna kasvua tuli 60 prosenttia.

-Vastuullisuus on tullut muotiin. Moni haluaa korvata kertakäyttötuotteet kestotuotteilla, mikäli se on mahdollista. Yksi kuukautiskuppi kestää oikein käytettynä monta vuotta, sanoo Kurjanen.

Kuukautiskupin suosion kasvu ei ole vain suomalainen ilmiö. Lunetten kaikki tuotanto tehdään Suomessa, mutta myydyistä tuotteista noin 85 prosenttia menee vientiin. Suurimpia kohdemaita ovat tällä hetkellä USA, Ruotsi, Saksa, Ranska ja Australia.

-Kyllä meillä on tarkoitus valloittaa maailma. Haluamme, että kuukautiskuppi on yhtä tavallinen vaihtoehto kuin siteet ja tamponit, sanoo Kurjanen. HÄSA

Kahdeksan yleistä ennakkoluuloa kuukautiskupeista

Ennakkoluuloihin otti kantaa Lunette-kupin keksijä Heli Kurjanen.

1 Kuukautiskupit ovat epähygienisiä.

-Tämä on todella yleinen ennakkoluulo, mutta ei pidä paikkaansa. Markkinoilla on eri materiaaleista valmistettuja kuppeja, mutta Lunetten kupit on tehty lääketieteellisestä silikonista. Se tarkoittaa, ettei niissä ole haitallisia kemikaaleja eivätkä ne eivät anna bakteereille kasvualustaa.

Kuukautiskuppi on siis huomattavasti hygieenisempi kuin esimerkiksi huokoista materiaalia olevat tamponit. Vaikka tamponit ovat valkoisia ja yksittäispakattuja, se ei tarkoita paljoa hygieenisyyden kannalta.

2 Kuukautiskupit ovat sotkuisia.

-Erittäin tyypillinen ennakkoluulo, mutta se ei pidä paikkaansa. Kun kuppi on emättimen sisällä, se kerää vuodon siellä. Kun sitä oppii käyttämään, se ei ole yhtään sotkuisempi kuin siteet tai tamponit. Totta kai verta tulee sormiin eri tavalla kuin asettimellisen tamponin kanssa. Meidän mielestämme on kuitenkin vain hyvä, että naiset oppivat ymmärtämään, että kuukautisveri ei ole haiseva ja paha asia.

3 Kuukautiskuppi haisee.

-Siteissä kuukautisveri pääsee reagoimaan ilman ja siteen kemikaalien kanssa ja huokoisissa tamponeissa muhimaan emättimessä. Silloin voi syntyä erilaisia hajuja, mutta kun kuukautiskuppi kerää veren, siinä ei pitäisi olla mitään hajuja paitsi puhtaan veren oma haju.

4 Kuukautiskuppi tuntuu ikävältä ja on iso ja epämukava käyttää.

– Kuukautiskuppi muotoutuu käyttäjänsä kehon mukaan. Oikein asetettuna ja täysin auenneena se ei tunnu miltään. Jollain naisilla kupin pohjassa oleva antenni voi tuntua, mutta sen voi leikata pois vaikka kokonaan.

5 Kuppia täytyy puhdistaa ja tyhjentää koko ajan.

-Suosittelemme, että sen pesee vähintään kaksi kertaa päivässä. Suurin osa naisista yllättyy siitä, miten vähäistä heidän kuukautisvuotonsa on, kun alkaa käyttää kuppia. Siteissä ja tamponeissa veri nimittäin turvottaa materiaalia ja vuodon määrä näyttää suuremmalta kuin onkaan. Siltä varalta, että julkisessa vessassa ei ole yksityistä lavuaaria, tai että on reissussa, olemme kehittäneet kuppipyyhkeitä, joilla kupin voi puhdistaa ilman vettä.

6 Kuukuppia on hankala käyttää.

-Se vaatii pientä harjoittelua. Joillain kupin käyttö sujuu heti ensimmäisellä kerralla, mutta viimeistään muutamassa kuukaudessa sen oppii jokainen. Kupin mukana tulee kyllä selvät käyttöohjeet ja netistä löytyy esimerkiksi videoita siitä, miten kuppi kannattaa taitella ennen kuin sen asettaa.

7 Kuukautiskuppi ei sovi nuorille/synnyttäneille

-Ihan nuorille tytöille suositellaan pienempää kuppimallia, sillä sen lisäksi että se on kooltaan pienempi, se on myös pehmeämpi. Jos lantiopohjan lihakset ja immenkalvo ovat kovin tiukat, kupin käyttö voi olla haasteellista.

-Synnyttäneille suositellaan isompaa kuppimallia, sillä synnyttäneiden naisten kuukautiset ovat usein hieman runsaammat. Isompi malli on myös jämäkämpi ja pysyy paremmin paikallaan. Synnytyksen jälkivuotoon kuppia ei kuitenkaan sovi käyttää, koska se lisää silloin tulehdusriskiä.

8 Kuukautiskupit kuuluvat vain hipeille.

-Eivät kuulu! Ne kuuluvat kaikille, joilla on kuukautiset. Ympäristönäkökulma on tietenkin iso asia, mutta ennen kaikkea kuppi on mukava käyttää. Yritämme markkinoida ennen muuta mukavuutta, mutta on vaikea saada naiset kyseenalaistamaan totuttuja kaavoja. Jotkut myös luulevat, että hieman yli 30 euron hintainen kuppi on kallis, mutta se maksaa itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa. Kuppi suositellaan vaihtamaan uuteen muutaman vuoden välein, mutta Suomen oloissa kuppia voi käyttää jopa 5 vuotta. On niitäkin käyttäjiä, joilla on ollut 10 vuoden ajan sama kuppi.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic