Lounais-Häme

Maakuntavaalien ehdokasvärväys käy kuumana, vaikka kaikki on vielä epävarmaa

Puolueet haalivat täyttä päätä ehdokkaita lokakuun maakuntavaaleihin, vaikka sote-lakipaketin läpimeno ja vaaliaikataulu muutenkin ovat epävarmoja.

-Kanta-Hämeessä on ollut yllättävän vilkasta. Meillä on kasassa jo lähes puolet ehdokkaista, kertoo Hämeen SDP:n toiminnanjohtaja Pirjo Alijärvi.

Kanta-Hämeessä täysi lista eli yhden puolueen maksimiehdokasmäärä on 88.

SDP pyrkii saamaan ehdokasasettelunsa mahdollisimman valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä, jotta lista voidaan käsitellä piirikokouksessa huhtikuun puolivälissä.

 

Keskustassa paikallisjärjestöillä on oikeus asettaa ehdokkaita maaliskuun loppuun asti.

-Jos sillä kierroksella tulee ehdokkaita enemmän kuin listalle mahtuu, järjestetään jäsenvaali. Jos ei tule, piirihallitus etsii loput ehdokkaat, kertoo keskustan Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Juha Iso-Aho.

Käytännössä listat eivät täyty näin varhaisessa vaiheessa. Iso-Aho arvioi, että selvillä on kuitenkin jo nyt useita kymmeniä ehdokkaita.

Hämeen kokoomuksen ehdokaslistat julkistetaan todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun sote-lait on hyväksytty ja vaalien aikataulu varmistunut, kertoo Hämeen kokoomuksen toiminnanjohtaja Mika Airinen.

Puolueen piirihallitus kerää ehdokaslistaa pitkin kevättä.

-Ehdokaskartoitusta tehdään kaiken aikaa, ja tilanne näyttää tällä hetkellä ihan kohtuulliselta. Tarkkoja määriä en tässä vaiheessa kerro.

 

Hämeen vasemmistoliiton puheenjohtaja Elisa Lientola sanoo, että epävarmuus heijastuu ehdokashankintaan.

-Tilanne on ongelmallinen. Kun ehdokkaita rekrytoidaan, ei pystytä edes kertomaan, mistä he tulevat lakisääteisesti päättämään. Mutta tässä on vain pakko elää tämän hallituksen utopistisen aikataulun kanssa.

Lientola ennakoi, että Kanta-Hämeessä puolue saa kokoon hyvän ja hyvässä lykyssä jopa täyden listan. Päijät-Hämeessä on vaikeampaa.

Myös vihreät julkistaa ehdokaslistansa vasta sitten, kun sote-lait on hyväksytty.

-Kaikilla puolueilla on sama ongelma. Kukaan ei oikeasti vielä tiedä näistä maakuntakuvioista mitään sen tarkempaa. On vaikeaa saada ehdokkaita, kun ihmiset eivät tiedä, mihin he ovat sitoutumassa, Hämeen vihreiden puheenjohtaja Kati Liikonen sanoo.

Muutamat kärkinimet ovat jo lupautuneet ehdolle, mutta täyden listan saaminen on vihreille Kanta-Hämeessä käytännössä mahdotonta.

-Olen hyvin kunnianhimoinen, mutta voi olla, että odotuksia täytyy jonkin verran laskea, Liikonen muotoilee.

 

Kanta-Hämeen perussuomalaiset yrittää saada ehdokaslistansa ”suunnilleen valmiiksi” kevätkokoukseen huhtikuun loppupuolelle, kertoo puheenjohtaja Kari Aaltonen.

-Pyrimme saamaan ehdolle ainakin kaikki valtuutetut ja varavaltuutetut plus jonkin verran niin sanottuja täyte-ehdokkaita. Töitä tehdään taustalla nyt koko ajan, vaikkei vielä edes tiedetä, tuleeko niitä vaaleja vai ei.

Siniset on vasta aloittelemassa ehdokassitoumusten keräämistä.

-Emme ole pitäneet tätä asiaa kiireellisenä. Meidän täytyy ratkaista myös mahdollinen vaaliliittokuvio, Hämeen sinisten puheenjohtaja Petteri Leino sanoo.

Hän ei kerro, keiden kanssa sinisten puoluejohto on neuvottelemassa vaaliliitosta maakuntavaaleissa.

Täydestä ehdokaslistasta siniset ei edes haaveile. Uudella puolueella riittää töitä jo jäsenhankinnassa.

-Meille maakuntavaalit ovat harjoitusvaalit ensi vuoden eduskuntavaaleihin, Leino toteaa.

Useimmat haastatellut pitävät ongelmallisena sitä, että maakuntavaalien kärkiehdokkaiksi ajetaan valtakunnanpoliitikkoja, jotka toimivat valituiksi tultuaan päättäjinä kolmella eri portaalla: eduskunnassa, maakuntavaltuustossa ja oman kuntansa valtuustossa.

Kanta-Hämeen tulevaan maakuntavaltuustoon valitaan 59 valtuutettua. Jos tämänhetkinen vaaliaikataulu pitää, ehdokaslistat on jätettävä viimeistään 18.9. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic