Lounais-Häme

Maanjäristyksen tulivuoren rinteille vangitsemat yli 500 vaeltajaa on pelastettu Indonesiassa

Mataram, Indonesia
31.07.2018, 10:25

Ulkomaat

Indonesian Lombok-saarella Rinjani-tulivuoren rinteille sunnuntaina jumiin jääneet yli 500 vaeltajaa ja opasta ovat päässeet pois vuorelta, Indonesian viranomaiset kertovat. Varhain sunnuntaina iskenyt voimakas maanjäristys aiheutti maanvyöryjä, jotka katkaisivat vuorella olleiden paluureitit.
– 543 vaeltajaa on saatu evakuoitua, ja myöhään maanantaina suurin osa oli saatu alas. Nyt vuorella on enää kuusi ihmistä, ja he kaikki ovat kunnossa, sanoo Indonesian kansallisen katastrofinhallintaviraston tiedottaja Sutopo Purwo Nugroho.
– Kaikki palaajat olivat väsyneitä, mutta hyväkuntoisia. Lääkintähenkilökuntamme tarkasti heidän vointinsa.
Ainakin kolme ihmistä jouduttiin tuomaan vuorelta helikopterilla. Maanantaina vaeltajia varten löydettiin vaihtoehtoinen paluureitti, jota maanvyöryt eivät olleet tukkineet.
Monet vuorelle jääneistä olivat ulkomaisia turisteja muun muassa Yhdysvalloista, Ranskasta, Hollannista, Thaimaasta ja Saksasta, pelastusviranomaiset kertovat.
Vuorelle arvioitiin alun perin jääneen jumiin noin 560 ihmistä. Tulivuoren rinteillä sijaitsevilla suosituilla vaellusreiteillä oli järistyksen sattuessa noin 800 ihmistä, mutta useat heistä pääsivät omin neuvoin pois jo sunnuntaina.
Sunnuntain maanjäristyksessä kuoli ainakin 16 ihmistä ja satoja rakennuksia tuhoutui.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat