Lounais-Häme Helsinki

MT: Hallituspuolueiden edustajat täysin eri linjoilla valkoposkihanhista – Linnut ärsyttäneet myös Lounais-Hämeessä

Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet viljelijöille harmia tänä keväänä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Kuva: Erkki Laine
Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet viljelijöille harmia tänä keväänä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Kuva: Erkki Laine

Hallituspuolueiden edustajat ovat keskenään hyvin eri mieltä siitä, mitä valkoposkihanhien kannalle pitäisi tehdä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Valkoposkihanhet ovat lehden mukaan aiheuttaneet tänä vuonna muuttoreittiensä varrella harvinaisen suuria tuhoja viljelyksille.

Keskustan mielestä kantaa tulisi pienentää. Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) vaatii poikkeuslupia ja suojametsästystä sekä valkoposkihanhen siirtämistä luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien listalta metsästettäväksi lajiksi.

Myös RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on kannan pienentämisen puolella ja pitää metsästystä mahdollisena.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen (sd.) olisi valmis harkitsemaan kannan säätelyä suojametsästyksellä.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari ei pidä lintujen vähentämistä vaihtoehtona, sillä laji on rauhoitettu. Kari ehdottaa tuhojen vähentämiseksi erillisiä lintujen ruokailupeltoja muuttoreittien varrelle.

Valkoposkihanhen pesimäkanta on Suomessa viime vuosina kasvanut. Viime syksyn laskennassa havaittiin noin 33 700 valkoposkihanhea.

Myös Lounais-Hämeessä valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet harmia. MTK:n johtokunta on muun muassa vaatinut, että valtio korvaisi viljelijöille lintujen aiheuttamat vahingot.

Uusimmat

Näkoislehti

10.7.2020

Fingerpori

comic