Lounais-Häme

Maatalous, ylikalastus ja salametsästys ovat vieneet eläimet ahtaalle – selkärankaiset villieläimet ovat vähentyneet maapallolla yli 60 prosenttia vuodesta 1970

Helsinki
30.10.2018, 06:40

Ulkomaat

Selkärankaisten villieläinten määrä on pienentynyt noin 60 prosentilla vuodesta 1970, kertoo luonnonsuojelujärjestö WWF:n Living Planet -raportti. Taustalla on ihmisen toiminta: maatalous, ylikalastus ja salametsästys sekä ilmastonmuutos.
– Selkärankaisten määrä vähenee keskimäärin kahdella prosentilla vuodessa, sanoo WWF:n Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Nopeinta kato on ollut Keski- ja Etelä-Amerikassa, missä selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt noin 89 prosentilla aikavälillä 1970-2014.
Villieläinten hupenemisen suurin yksittäinen syy on luonnonvaraisten elinympäristöjen katoaminen, kun maata raivataan maatalouden käyttöön. Sen lisäksi etenkin kalat kärsivät ylikalastuksesta ja nisäkkäät salametsästyksestä. Ilmastonmuutos on raportin mukaan vaikuttanut varsinkin lintujen vähentymiseen.
Rohweder patistaa muutoksiin niin poliittisia päättäjiä, yrityksiä kuin tavallisia kansalaisiakin.
– Luonnon monimuotoisuudella on keskeinen merkitys myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Jos luonnon monimuotoisuus romahtaa, meillä ei ole enää hyvän elämän mahdollisuuksia.

Metsän reuna on kilometrin päässä

Salametsästyksen uhreista tunnetuimpiin kuuluvat Afrikan norsut. Niiden salametsästys vaikuttaa kuitenkin vähentyneen sen jälkeen, kun Kiina kielsi norsunluun kaupan tämän vuoden alusta alkaen. Suomessa taas salametsästetään esimerkiksi ahmaa, kertoo Rohweder.
Viljelykelpoisesta maasta noin neljä viidesosaa kasvaa nykyisin ruokaa tuotantoeläimille. Rehuksi käytetty vilja ja soija soveltuisivat ihmisravinnoksikin. Maan raivaaminen maatalouskäyttöön on kutistanut metsiä.
– Tällä hetkellä noin 70 prosenttia maailman metsistä on sellaisia, että kilometrin kävelyn jälkeen tulee metsän reuna vastaan, selvittää Rohweder. Pirstoutuneissa metsissä on monilla lajeilla ahtaat oltavat.
Ylikalastus on ongelma niinkin lähellä kuin Itämerellä. Valtioiden hyväksymä lohen kalastuskiintiö olisi juuri ja juuri kestävän kalastuksen mukainen, mutta puolalaisten salakalastus nostaa kokonaisuuden ylikalastuksen puolelle. Rohwederin mukaan kiintiötä tulisi pienentää, kunnes salakalastus on saatu loppumaan.
WWF:n Living Planet -raporttiin kootaan tietoja useista tieteellisistä tutkimuksista. Tänä vuonna julkaistu raportti kertoo selkärankaislajien tilanteesta vuonna 2014 verrattuna vuoteen 1970.
– Luvut ovat aina jonkin verran perässä, koska ne perustuvat tutkittuun tietoon. Viime vuoden tietoja ei vielä ole saatavissa, kertoo Rohweder.

Yksittäisiä valopilkkuja

WWF:n raportissa seurataan noin 4 000 selkärankaislajin yksilömäärien kehitystä. Mikään näistä lajeista ei ole vielä tähän mennessä kuollut sukupuuttoon.
– Sukupuutto uhkaa enemmän sellaisia lajeja, joita ei edes tunneta, toteaa WWF:n Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.
Tällaisia ovat esimerkiksi monet sademetsien hyönteiset ja kasvit.
Jokunen valopilkkukin on tiedossa. Suomessa esimerkiksi merikotka oli 1970-luvulla äärimmäisen uhanalainen, mutta sittemmin sen kanta on vahvistunut. Saimaannorppia taas oli 1980-luvun puolivälissä noin 120-150 yksilöä, nyt noin 370-380. Se on edelleen maailman uhanalaisin hyljelaji.
– Saimaannorpan suojeluun on pantu valtavasti aikaa ja rahaa. Samaan aikaan esimerkiksi peltolintujen määrä on romahtanut noin 30-50 prosentilla. Iso kuva ei näytä hyvältä, sanoo Luukkonen.

STT

Kuvat:

Uusimmat