Lounais-Häme

Maatilojen määrä väheni 48 000:een – Yli 70-vuotiaiden viljeliöiden määrä kasvussa

Ylivoimaisesti yleisin kotieläintalouden päätuotantosuunta oli lypsykarjatalous, joka oli päätuotantosuuntana noin 6 300 tilalla.

Maatalous- ja puutarhayritysrekisterin ennakollisten tulosten mukaan vuonna 2018 Suomessa oli maatalous- ja puutarhayrityksiä noin 47 700.

Tilojen lukumäärä on vähentynyt edellisestä vuodesta alle tuhannella, mutta aiempia vuosia vähemmän.

Vuoden 2018 aikana tiloista lopetti vajaat kaksi prosenttia, kun yleinen lopettamisvauhti on jo pidemmän aikaa ollut kahden−kolmen prosentin luokkaa.

Tilojen keskimääräinen peltoala lisääntyi lähes hehtaarin, ja oli 48 hehtaaria.

Muu kasvinviljely on nyt yleisin tuotantosuunta

Muu kasvinviljely oli yleisin tuotantosuunta ensimmäistä kertaa vuonna 2018.

Muu kasvinviljely on tilan päätuotantosuunta, kun noin kaksi kolmannesta tilan taloudellisesta tuotoksesta tulee esimerkiksi öljykasveista, nurmesta ja kuminasta.

– Vuonna 2018 muu kasvinviljely oli päätuotantosuuntana noin 15 500 tilalla ja viljanviljely noin 15 200 tilalla. On mielenkiintoista nähdä, miten kehitys jatkuu tästä eteenpäin, sanoo yliaktuaari Jaana Kyyrä Luonnonvarakeskuksesta.

Kotieläintalous oli päätuotantosuuntana edelleen noin joka neljännellä tilalla kuten vuonna 2017.

Ylivoimaisesti yleisin kotieläintalouden päätuotantosuunta oli lypsykarjatalous, joka oli päätuotantosuuntana noin 6 300 tilalla.

Neljännes viljelijöistä on yli 60-vuotiaita

Viljelijöiden keski-ikä oli 53 vuotta vuonna 2018.

Osakeyhtiömuotoisten tilojen viljelijöiden keski-ikä oli alhaisin, 48 vuotta.

Vanhimpia olivat perikuntien tilanhoidosta vastuussa olevat viljelijät. Heidän keski-ikänsä oli 60 vuotta. Perheviljelmien viljelijöiden keski-ikä oli 52 vuotta.

– Yli 70-vuotiaiden viljelijöiden lukumäärä on reippaassa nousussa. Yli neljännes viljelijöistä on yli 60-vuotiaita ja vain 16 prosenttia on alle 40-vuotiaita. Näyttää siltä, että entistä useampi jatkaa tilanpitoa vielä eläkeiässä, Kyyrä pohtii.

Suomen maatalous- ja puutarhayrityksistä 86 prosenttia oli edelleen perheviljelmiä.

Kaupallinen yhteistyö