Lounais-Häme

Mäkinen haluaa lähemmäs ihmistä

Manu Mäkinen (vas.) otti viime viikolla vasemmistoliiton paikallisyhdistyksen ohjat käsiinsä. Miehestä nimittäin leivottiin Forssan Vasemmistoliitto ry:n uusi puheenjohtaja.

-Vuodesta 2010 puheenjohtajana olleelle Niemisen Jannelle alkoi kertyä liikaa hommia, joten vetovastuu vaihdettiin, Mäkinen sanoo.

Mäkisellä ei ole suunnitelmia uudistaa yhdistyksen toimintaa. Jos jotain pitäisi mainita, niin Mäkinen haluaisi siirtää vasemmistoa lähemmäs ihmistä.

-Haluaisin, että forssalaiset kertoisivat, mitkä asiat ovat heille tärkeitä.

Mäkinen on ollut liiton jäsen vasta reilun vuoden verran, mutta politiikkaa hän on seurannut pitkään.

Ennen kunnallisvaaleja useampi puolue otti Mäkiseen yhteyttä ja kysyi häntä ehdokkaaksi.

-Olin sanonut jo aiemmin, että jos Li Andersson valitaan puolueen puheenjohtajaksi, niin lähden vasemmistoliiton ehdokkaaksi.

Eikä siitäkään ollut haittaa, että Mäkinen koki vasemmiston ajatusmaailman läheisimmäksi. Hän pitää siitä, miten puolue pitää pienten puolta; muut puolueet eivät hänen mielestään sitä tee.

Kunnallispolitiikkaan mukaan lähtö on ollut pelkästään positiivinen kokemus. Valtuutettu Mäkinen on myös tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, joten töitä riittää.

-Olen äänestäjilleni sen velkaa, että hoidan homman niin hyvin kuin kykenen.

Mäkisen ajatukset ovat tulleet Forssan Lehden lukijoille näkyviksi hänen yleisönosastokirjoituksistaan.

-Valtuutetun kuuluu pitääkin ääntä.

Mäkinen on ahkera kirjoittaja myös Facebookissa. Aiemmin hän salli itselleen enemmän ärräpäitä, mutta nykyisin hän yrittää olla hieman hillitympi.

Tosin välillä hillittynä oleminen on vaikeaa. Mäkinen sai nimittäin vähän aikaa sitten perussuomalaiset hiiltymään, kun hän nimitti puolueen puheenjohtajaa samoilla sanoilla, joita Jussi Halla-aho käytti turvapaikanhakijoista.

-Välillä asioihin kantaa ottaminen vaatii lehmänhermoja, sillä negatiivista palautetta riittää.

Palaute ei sinänsä Mäkistä haittaa, mutta juorujen taso menee välillä yli. Hän muuten seurustelee edelleen tyttöystävänsä kanssa, toisin kuin somessa väitetään.

Yksi tärkeä asia Mäkiselle on maahanmuutto.

-En pidä keskustelusta, jossa ulkomaalaiset laitetaan tiettyyn ryhmään. Haluan nähdä ihmiset yksilöinä.

Mäkinen on huomannut, että somessa keskustelu kääntyy aina tiettyyn suuntaan, jos joku puhuu maahanmuuton puolesta.

-Vaikka maahanmuuttokriittiset halusivat keskustelua, niin oikeasti keskusteluyhteyttä ei ole.

Muut vasemmistoliiton ajamat asiat eivät välttämättä näy paikallispolitiikassa. Mäkisen mukaan yhdistyksellä ei ole kantaa kaikkeen mahdolliseen feminismistä alkaen.

-Puolueeseen liittyvät mielikuvat ovat vahvoja. Siksi meidän pitäisi päästä lähemmäs ihmisiä ja kertoa, mitä mieltä olemme asioista.

Mäkinen on ammatiltaan kultaseppä.

-Aamupäivä menee tänään kaiverrusten teossa, mies kertoo perjantaipäivästään.

Hän valmistui kultasepäksi vuonna 2003 Lahden muotoiluinstituutista.

-Isä oli kelloseppä. Isoisä ja isoisän veli olivat kelloseppiä.

Vuonna 2013 hän suoritti kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa etnomusikologiasta.

Vapaa-ajallaan hän tekee musiikkia, erityisesti konemusiikki kiinnostaa. On hän tosin bändissäkin soittanut. Mäkinen myös kirjoittaa ja lukee; kirjamaku menee science fictionin puolelle.

-Olen myös Lions club Forssan Jokivarren perustajajäseniä, vasemmistolainen yllättää. FL

Uusimmat