Lounais-Häme

Maria, Rosina ja Emma eivät tyytyneet olemaan huonompia kuin miehet - Mursivat ensimmäisenä Suomessa lasikaton

Minna Canthin päivänä on hyvä hetki muistella sitä, ettei naisten opiskelu ja ura työelämässä ole ollut Suomessakaan itsestäänselvyys. Uutuuskirja kokoaa yhteen naisten tasa-arvon kehitysvuodet.
Maria Tschetschulin (1852–1917), Rosina Heikel (1842–1929) ja Emma Irene Åström (1847–1934) joutuivat kaikki hakemaan keisarilta vapautuksen sukupuolestaan voidakseen opiskella kuten miehet. Kuvat: Ch. Riis, Selma Jacobsson / Museoviraston historian kuvakokoelma Kuva: Museovirasto, historian kuvakokoelma
Maria Tschetschulin (1852–1917), Rosina Heikel (1842–1929) ja Emma Irene Åström (1847–1934) joutuivat kaikki hakemaan keisarilta vapautuksen sukupuolestaan voidakseen opiskella kuten miehet. Kuvat: Ch. Riis, Selma Jacobsson / Museoviraston historian kuvakokoelma Kuva: Museovirasto, historian kuvakokoelma

Vielä sata vuotta sitten naimisissa oleva nainen oli Suomessa täysin miehensä holhousvallassa. Jos hän halusi mennä töihin tai käyttää omaisuuttaan, siihen tarvittiin aviomiehen lupa.

Naimaton nainen pääsi sen sijaan 25-vuotiaana hallitsemaan itse omaisuuttaan ja harjoittamaan elinkeinoa. Sen mahdollisti jo vuonna 1864 voimaan astunut asetus, jonka myötä sukulaismiestensä armeliaisuuden varassa olleista eläteistä haluttiin tehdä hyödyllistä työvoimaa.

Naimattomille naisille avautuikin konttoritöitä esimerkiksi postitoimistoissa, valtionhallinnossa ja pankeissa. He työllistyivät myös opettajiksi ja kaupan alalle.

Aviovaimot pysyivät kuitenkin miehensä holhouksen alaisina aina vuoteen 1930 saakka.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Emma Irene Åström oli Suomen ensimmäinen naismaisteri. Kuva: Selma Jakobson / Museovirasto, historian kuvakokoelma

Tyttökoulut toimivat 1800-luvulla vielä täysin erillään poikien koulujärjestelmästä ja kasvattivat tyttöjä lähinnä kotiäideiksi, taloudenhoitajiksi ja perheenemänniksi. Ne eivät antaneet myöskään valmiuksia jatko-opintoihin tai ylioppilastutkintoon.

Kirjailija ja liikenainen Minna Canth kritisoi 1880-luvulla ankarasti tyttökoulujen tarjoamaa sivistystä. Seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt Canth koki olleensa pulassa ilman tutkintoa ja ammattitaitoa. Hän käynnisti taistelun naisten ylioppilastutkintoon johtavan koulutuksen puolesta.

Canthin vaatimukset naislyseoista närkästyttivät konservatiiviset vallanpitäjät.

Naisten fyysisiä ja henkisiä lahjoja opiskeluun epäiltiin laajasti. Esimerkiksi Helsingin suomalaisen tyttökoulun johtaja B.F. Godenhjem arvioi, että naisilta menisi 8-vuotiseen lyseoon 10–12 vuotta.

Maria Tschetschulin oli ensimmäinen nainen Suomessa, joka suoritti julkisen ylioppilastutkinnon. Hän oli myös Pohjoismaissa ensimmäinen naisylioppilas. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän toimi konttoristina. Kuva: Museovirasto, historian kuvakokoelma

Naislyseoiden sijaan maahan alettiin perustaa yksityisiä ylioppilastutkintoon valmistavia yhteiskouluja. Ensimmäinen niistä oli Läroverket for gossar och flickor, joka aloitti Helsingissä 1883. Suomenkielinen Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu seurasi perässä kolme vuotta myöhemmin. Sen jälkeen yhteiskouluja alettiin perustaa myös muualle Suomeen.

Vuonna 1878 perustettu Hämeenlinnan Suomalainen tyttökoulu oli Suomen kolmas oppikouluopetusta tytöille antava koulu. Ylioppilastutkinto-oikeuden se sai kuitenkin vasta 1902 ja muuttui yhteiskouluksi kaksi vuotta myöhemmin.

Yhteiskoulujen myötä naisylioppilaiden määrä lähti nopeaan kasvuun.

Kun 1880-luvulla ylioppilaaksi valmistui vain muutamia naisia vuodessa, 1900-luvun alussa jo joka neljäs ylioppilas oli nainen. 1910-luvulla naisten määrä ylioppilaista oli noussut jo 40 prosenttiin. Tuohon aikaan Suomen yliopistoissa oli väkilukuun suhteutettuna myös eniten naisopiskelijoita koko Euroopassa.

Lääketieteen kandidaatti Rosina Heikel. Kuva: Ch. Riis / Museovirasto, historian kuvakokoelma

Koulutuksen tasa-arvoistuminen ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan merkinnyt yhtäläistä työmarkkina-asemaa. Pitkään oli voimassa nyrkkisääntö, jonka mukaan korkeaa vakituista virkaa tavoitteleva nainen joutui hakemaan erivapautta sukupuolestaan.

Esimerkiksi toisena naisena Helsingin yliopistosta tohtoriksi valmistunut kansanedustaja Tekla Hultin ei saanut erivapautta Tilastollisen päätoimiston ensimmäisen aktuaarin virkaan, koska työhön kuului naiselle sopimattomiksi katsottuja edustustehtäviä.

Vuonna 1926 Suomen eduskunta sääti lain naisten yleisestä kelpoisuudesta valtion virkoihin. Ihan kaikkia virkoja sekään ei vielä tosin koskenut. Naisilta kiellettyjä olivat edelleen esimerkiksi maaherran, lääninsihteerin, nimismiehen, metsänhoitajan sekä veturinkuljettajan virat.

Vasta vuonna 1975 lähes kaikki valtion virat, 1986 kirkon virat ja 1995 lopulta myös armeijan virat aukenivat naisten haettaviksi.

Lähde: Laura Puro ja Hanna Lundell-Reinilä: Lahjakkaat, sitkeät, kyvykkäät – Suomalaisten naisten koulutuksen ja Konkordia-liiton historia. Siltala 2020.

Ensimmäisiä naisia Suomessa

Ylioppilas

Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen naisylioppilas oli Maria Tschetschulin, joka sai kauppaneuvos-isänsä anomana Venäjän keisarilta erivapauden ylioppilastutkinnon suorittamiseen vuonna 1870.

Tshetschul työskenteli ylioppilastutkinnon jälkeen kirjanpitäjänä.

Lääkäri

Suomen ensimmäinen koulutettu naislääkäri oli Rosina Heikel, joka valmistui vuonna 1878 lääketieteen lisensiaatiksi.

Helsingin piirilääkärinä hän sai oikeuden hoitaa ainoastaan naisia ja lapsia.

Maisteri

Ensimmäisenä naisena filosofian maisteriksi valmistui vuonna 1882 Emma Irene Åström.

Opettajaopintojen kautta yliopistoon edennyt Åström toimi muun muassa Tammisaaren seminaarin ruotsin, suomen ja historian lehtorina.

Hänen jälkeensä Venäjän keisari kieltäytyi myöntämästä uusia erivapauksia opiskeluintoisille naisille. Vuonna 1890 erivapauksien myöntäminen siirtyi Helsingin yliopiston kanslerin tehtäväksi.

Uusimmat

Näkoislehti

14.7.2020

Fingerpori

comic