Lounais-Häme

Marja-Leena Salon uutuuskirja näyttää, että suomalaisen filigraanilasin sydän on Nuutajärvi

Kaikki alkaa neljä vuotta sitten, kun nuutajärveläinen toimittaja-tiedottaja Marja-Leena Salo löytää kotipellostaan palan kauniisti raidoitettua filigraanilasia. Pala on vanha, ja kiteyttää jotenkin Salon mielessä kyteneen idean. Siihen liittyvät filigraani eli vanha lasinpuhaltamisen erikoistaito, Euroopasta tulleet lasitaiturit ja tietysti Nuutajärvi. Pian Salo tietää, että raidallisesta kierrelasista täytyy kirjoittaa kirja. Sen nimeksi tulee Kiehtova kierre.

Kiehtova kierre kertoo suomalaisen filigraanilasin tarinan 1800-luvulta nykypäivään.

Kyse ei ole vain lasista. Kirja on myös tarina kansainvälistymisestä, harvinaisesta käsityötaidosta ja Nuutajärvestä. Se on tarina Ihmisistä, jotka kuljettivat tätä harvinaista taitoa halki aikojen ja siitä, millaista epävarmuutta tämän päivän koulutusleikkaukset tuovat.

Filigraani on lasia, jossa lasimassaan on sulatettu ohuita värillisiä lasipuikkoja. Suomeen tekniikka tuli 1800-luvun puolivälissä, yhden ihmisen mukana, ja nimenomaan Nuutajärvelle.

Salo halusi kertoa filigraanilasin tarinan nimenomaan ihmisten kautta. Aihe oli kiehtonut häntä jo pitkään.

-Löysin kirjaa tehdessä jatkumon, ihmisiä, jotka veivät taitoa eteenpäin. Oli hieno tunne huomata, että filigraanilasi on ihmisten tekemä juttu ja löytää henkilöt tapahtumien takana. Esimerkiksi filigraanin Nuutajärvelle 1800-luvulla tuonut Charles Bredgem oli nuori ja taitava lasintekijä. Nuutajärvelle hän saapui eräänä lokakuun päivänä pienet lapset mukanaan. Voi vain kuvitella, miltä tuntui tulla Ranskasta tänne, Salo sanoo.

Kiehtova kierre onkin ennen kaikkea kirja ideoista, uranuurtajista, onnistumisista ja vaikeuksista. Se on kirja henkilöistä, jotka uskoivat ideaansa ja hakivat uutta.

Oli ranskalainen filigraanin taitaja Bredgem. Oli nuutajärveläinen Yrjö Sundell, joka peri taidon isältään. Oli muotoilija Kaj Franck, joka näki filigraanin mahdollisuudet ja halusi puhaltaa sen henkiin ja sarjatuotantoon.

Neljän vuoden ajan Salo tutki lähdeteoksia, penkoi arkistoja ja jututti niin suomalaisen lasinmuotoilun ykkösnimiä kuin vanhoja nuutajärveläisiäkin. Alkoi hahmottua kuva suomalaisesta filigraanista. Sen kuvan keskellä oli Nuutajärvi.,

-Huomasin, että suomalaisen filigraanin kanssa työskennelleet kytkeytyivät jollain tavalla Nuutajärveen. Se avasi silmiä. Voi kyllä sanoa, että suomalainen filigraani on täältä lähtöisin, Salo sanoo.

Nuutajärvestä Salo on kirjoittanut jo aiemminkin ja kuuluu tiivisti paikkakunnan kulttuurielämään. Kirjan teko avasi hänellekin pienen kylän erityislaatuisuutta.

-Kansainvälisyys on arkea tässä kylässä. Entistä enemmän ajattelee sitä, että tämä on pieni ja ainutlaatuinen kylä, jossa tehdään merkittävää työtä lasin parissa. Ensi vuonna Nuutajärvi täyttää 225 vuotta, ja täällä on puhallettu lasia koko ajan. Uudet tekijät ovat nähneet edeltäjät töissään, se on ollut tärkeää, Salo sanoo.

Filigraanin tarinassa olennaista onkin kansainvälisyys, rohkeus ja jonkinlainen sisu työstää samaa asiaa uudestaan ja uudestaan.

Suomessa filigraania tehtiin pääasiassa Nuutajärvellä. Pelkkää voittokulkua se ei kuitenkaan ollut. Kun Bredgem palasi Ranskaan, taito painui unohduksiin. Paikalle haettiin italialaisia filigraanintaitajia, mutta heidän tekniikkansa eivät toimineet. Lasi halkeili eikä taipunut halutulla tavalla. Vasta myöhemmin Nuutajärvellä keksittiin oma, uniikki, tapa tehdä filigraania.

Perinteisesti lasinteon taitoon on kuulunut myös salailu. Äärimmilleen siinä mentiin, kun 1200-luvun Italiassa lasinpuhaltajat eristettiin omalle saarelleen, josta paon hintana oli kuolemanrangaistus. Myös Nuutajärvellä taidot siirtyivät usein perheen sisällä.

-Perinteisesti lasinpuhaltajan ammatissa mitään ei ole kerrottu muille, taito siirtyi isältä pojalle. Tämä ei ole ollut omiaan lisäämään osaajien joukkoa, Salo sanoo.

Salollekin selvisi, että nuutajärveläisen filigraanin jatkuvuus saattoi olla yhden suvun varassa. Sundellin suvulla oli keskeinen rooli siinä, että filigraanilasin tekotaito säilyi.

-Sundellin suku tuli Nuutajärvelle 1800-luvulla ja viimeinen heistä jäi eläkkeelle 2000-luvun alussa. Ensimmäinen Sundell oli vuoden täällä yhtä aikaa Bredgemin kanssa, näki miten lasia tehtiin ja kertoi taidon pojilleen. Taito säilyi sukuperintönä sadan vuoden ajan, Salo kertoo.

Sodan jälkeen filigraaniin tarttui muun muassa Kaj Franck. Häntä kiinnosti tekniikan taipuminen sarjatuotantoon.

-Kesti melkein kymmenen vuotta ennen kuin se onnistui. Löysin kirjaa tehdessäni Designmuseosta Franckin Tako-kortin, johon hän oli piirtänyt filigraanilasin ohjeet puhaltajille, Salo sanoo.

Filigraanin tarina ei ole vielä loppuun kerrottu. Tekniikka elää Nuutajärvellä yhä. Salo nostaakin kirjassaan esiin lukuisia uusia tekijöitä.

-Uusien muotoilijoiden töissä näkyvät sekä filigraanin pitkät juuret että uudet tekniikat. Esimerkiksi Nuutajärvellä toimivan Gina Salariksen filigraanisarja Maijala on aivan ensimmäisiä yrityksiä tehdä filigraanilasia sarjatuotantona, Salo sanoo.

Nykyajan rohkeus onkin ehkä kykyä olla edelläkävijä epävarmoissa olosuhteissa. Eräs asia Saloa mietityttää.

-Vanha käsityötaito elää epävarmuudessa. Mietin, ymmärtävätkö päättäjät, mitä tekevät. Jos käsityötaidon päästää pois, sitä ei niin vain enää opita kirjoista tai videoista.

Filigraanilasi
Lasia, jossa lasimassaan on sulatettu ohuita värillisiä lasipuikkoja.Klassisimmillaan lasipuikot muodostavat spiraalikuvion. Vaativa tekniikka, joka vaatii lasinpuhaltajilta erikoistaitoa.Alun perin peräisin 1200-luvun Italiasta.Suomeen Nuutajärvelle tekniikan toi ranskalainen Charles Predgem 1800-luvun puolivälissä.Oli vaarassa unohtua Bredgemin palattua Ranskaan.Nuutajärvellä kehitettiin oma tapa tehdä filigraanilasia.Myöhemmin tekniikkaan innostuneet muun muassa Yrjö Sundell ja Kaj Franck.Filigraanilasi kiinnostaa myös uusia lasimuotoilijoita, kuten Gina Salaris. Hän on myös soveltanut tekniikkaa sarjatuotantoon.Valtaosa suomalaisista filigraanilasin tekijöitä kytkeytyy Nuutajärvelle.

Uusimmat