Lounais-Häme Loppi

Marko Saikkonen lupaa järjestää ennennäkemättömän dronetapahtuman

Loppilainen Marko Saikkonen hurahti drooneihin – ja dronetapahtumien järjestämiseen. Ensi kesäksi hän suunnittelee "ennennäkemätöntä" yleisötapahtumaa.
Loppilainen Marko Saikkonen, 45, hankki ensimmäisen drooninsa vuosi sitten. Varsinaisen droneilun ohella hän innostui dronetapahtumien järjestämisestä. Kuva: Tomi Vesaharju
Loppilainen Marko Saikkonen, 45, hankki ensimmäisen drooninsa vuosi sitten. Varsinaisen droneilun ohella hän innostui dronetapahtumien järjestämisestä. Kuva: Tomi Vesaharju

– Showmeininkiä, tehosteita… extremeä, johon ei ole dronepuolella totuttu, kuvailee droneihin eli drooneihin hurahtanut Marko Saikkonen ensi kesäksi suunnittelemaansa kilpailuhenkistä massatapahtumaa.

– Pidän sen perhetapahtumana, mutta konsepti on Suomessa ennennäkemätön, hän lupaa.

Loppilainen Saikkonen, 45, aloitti droneilun vuosi sitten. Lajin pariin houkutti kiinnostus luontokuvaukseen.

– Se oli luonnollinen siirtymä. Sopiva kone löytyi YouTuben avulla. Sieltä löytyy kattavasti erilaisia videoita ja vertailuja. Päädyin kokoontaitettavaan Mavic Airiin, hän kertoo.

Viime maaliskuussa hän perusti Loppi Dronen silmin -Facebook-ryhmän.

– Se on tarkoitettu kaikille dronekuvaamisesta ja yleensäkin kuvaamisesta ja luonnosta kiinnostuneille. En halunnut rajata sitä liikaa.

Sivuston suosion innoittamana Saikkonen päätti luoda Lopelle ensimmäisen dronetapahtuman. Se oli toukokuussa pitäjän kirkonkylällä.

– Yhteistyökumppanit kannustivat ja tukivat tapahtuman järjestämisessä. Se ei ollut mikään valtava menestys, mutta ihmisiä oli kuitenkin riittävästi.

Pääsääntöisesti dronetapahtumat ovat erilaisia droonien kilpa-ajokisoja.

– Halusin järjestää toisenlaisen tapahtuman, josta löytyisi jokaiselle jotakin iästä tai droneiluosaamisen tasosta riippumatta.

Kun pää oli avattu, Saikkonen järjesti elokuun lopulla toisen dronetapahtuman Räyskälän lentokentälle. Paikalle löysi some-mainonnan avittamana jo 300 ihmistä.

– Siellä teemana oli turvallisuus. Kerroimme, miten ja missä drooneja voi lennättää turvallisesti ja miten tarkistetaan ne alueet, joilla niitä ylipäätään saa lennättää. Kerroimme myös, miten kone pitää merkata tunnistetiedoilla, Saikkonen summaa päivän tärkeimmät opit.

Saikkosen mukaan Räyskälän lentokenttä on sinänsä ihanteellinen mutta hieman syrjäinen paikka, jos ja kun ajatuksena on kasvattaa tapahtumien kävijämäärää.

– Sain jälkeenpäin ehdotuksia, että järjestäisin samantyyppisen tapahtuman etelämpänä. Ja tähän mahdollisuuteen olen nyt tarttumassa. Minulle on tarjottu paikkaa 50 kilometrin päästä Helsingistä.

Drooneja löytyy moneen lähtöön, höyhenenkevyistä minikoptereista ammattikäyttöön tarkoitettuun järeämpään kalustoon.

– Itse tykkään käyttää pieniä, povitaskuun mahtuvia malleja. Kummassakin tapahtumassa paikalla oli myös Suomen suurin kaupallinen drone. Se on kymmeniä kiloja painava polttomoottori-sähkö-hybridikone, joka pystyy kantamaan maksimissaan 20 kilon kuorman, Saikkonen kertoo.

Saikkonen on jo ehtinyt niittää mainetta myös omien tapahtumiensa ulkopuolella.

Hänen joukkueensa voitti äskettäin Helsingissä Ultrahackin järjestämän Drone Tournamentin tehtävässä Smart City Mission: “Hazardous Chemical Problem”. Haastetehtävässä etsittiin drooneilla vaarallisia aineita Helsingin Kaivopuiston edustalla sijaitsevalta Harakka-saarelta.

– Kilpailimme Mavic Pro 2:lla ja Phantom 4:llä, hän tarkentaa lajiniiloille.

Saikkosen mukaan Ultra Hackin dronekoitos on lajinsa johtava kilpailu. FL

Marko Saikkonen

45-vuotias droneharrastaja ja -tapahtumien järjestäjä.

Naimisissa, kaksi lasta.

Asuu Lopella.

Järjestänyt tähän mennessä dronetapahtumat Lopen kirkonkylälle ja Räyskälän lentokentälle.

Aikoo järjestää ensi kesänä “Suomessa ennennäkemättömän” dronetapahtuman.

Saikkosen joukkue voitti Ultrahackin järjestämän Drone Tournamentin tehtävässä, jossa etsittiin drooneilla vaarallisia aineita Helsingin Harakka-saarelta.

Loppi Dronen silmin -Facebook-ryhmän perustaja.

Uusimmat