Lounais-Häme

Menestys jo ennen ensi-iltaa

Sari Ojala, Sami Myllyoja ja Jukka Sipponen istuvat vanhan höyläämön hämyssä Jokioisilla. Teatteri Tuntemattoman Mooseksen perintö on ensi-iltansa kynnyksellä.

-Ihan armottomasti jännittää ja paineet ovat kovat sen viime kesän menestyksen jälkeen, vahvistaa ohjaaja ja yhdistyksen sihteeri Sari Ojala.

Viime kesänä Teatteri Tuntematon esitti Heikki Luoman suositun maalaiskomedian Vain muutaman huijarin tähden. Se oli harrastajateatterin ensimmäinen näytelmä. Sitä ennen he olivat esittäneet Kaihon sävelet -teatterikonsertteja, jotka myös löysivät yleisönsä.

Yleisön palaute on kiittävää ja kannustavaa, ja se halusi lisää Kuusniemeä. Kiinnostus kantoi myös tähän vuoteen, sillä kesäkuun näytökset myytiin loppuun jo maaliskuussa. Teatteri lisäsi ensin kaksi lisänäytöstä elokuulle ja sitten vielä neljä lisää.

-Nöyränä tässä istutaan ja ihmetellään, ja olemme todella kiitollisia. Venymme lisänäytöksiin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan, Myllyoja ja Ojala lisäävät.

Kolmikko arvelee, että menestys on monen osan summa. Siihen vaikuttavat niin yleisön rakkaus tv:ssä nähtyihin maalaiskomedioihin kuin Teatteri Tuntemattoman oma tyyli. Myös vanha ja patinoitunut höyläämörakennus Loimijoen rannalla antaa oman lumonsa.

-Uskon, että yleisö pitää meistä siksi, että teemme perinteistä kesäteatteria perinteisin keinoin, ja myös musiikki miellyttää. Laulut kuljettavat tarinaa ja luovat tunnelmaa, Sipponen miettii.

-Ja kyllä sekin varmaan vaikuttaa, että meillä on tässä produktiossa mukana hyvä porukka aina pysäköintipaikalta ja kahvituksesta lipunmyyntiin ja näyttämölle asti. Me teemme tätä yhdessä, Myllyoja ja Ojala lisäävät.

Mooseksen perintö ei ole yksi yhteen Luoman alkuperäisen tv-käsikirjoituksen kanssa, vaan Ojala on käyttänyt ohjaajan ja käsikirjoittajan luovia vapauksia.

-Kuuden tunnin televisiosarjaa ei saa millään puristettua yhteen näytelmään. Arvaat varmaan, että jännitti, kun Heikki oli seuraamassa harjoituksiamme, mutta hymyssä suin hän onneksi oli, Ojala huokaisee.

Valtaosa näyttelijäkaartista on viime kesältä tuttua, mutta pari uuttakin kasvoa on mukana. Ojala on myös kirjoittanut mukaan uusia henkilöitä ja sanaillut sivuun vanhoja tuttuja.

-Olen myös sanoittanut iskelmiä Kuusniemen tapahtumiin sopiviksi. Vaikka maalaiskomedia tuttu olisikin, meidän versiosta löytyy kyllä yllätyksiä.

Käsiohjelmaan on kirjattu toteamus “Kaksi vuotta Kuusniemellä, ihmisen parasta aikaa.”

-Se voi tietää sitä, että ensi kesänä meidän teatterissa ei enää ollakaan Kuusniemellä, Ojala lisää.

Tulevan ohjelmiston verhoa kolmikko ei vielä raota.

-Kaihon sävelillä saatamme lähteä kiertueelle, sellaisesta on ollut puhetta. FL

Teatteri Tuntematon. Mooseksen perintö. Ensi-ilta tänään (Myllytie 3, Jokioinen). Näytöksiä 19.6. asti ja elokuussa.

Fingerpori

comic

Uusimmat