Lounais-Häme

Metalli- ja rakennusalat vetävät Forssassa – palkattu satoja

Synkkien vuosien jälkeen teollisuuden työpaikkoja on alkanut jälleen pulpahdella lisää.

Muun muassa hissien ovia ja työkoneiden ohjaamoita valmistava Stera Technologies oy on palkannut viimeisen vuoden aikana Tammelan tehtaalleen kolmisenkymmentä uutta työntekijää. Toukokuussakin tehtaalle rekrytoidaan neljä tai viisi uutta työntekijää.

-Huimastihan määrä on noussut. Meillä pyyhkii tällä hetkellä todella hyvin, töitä on reilusti, Steran Tammelan tehtaan tuotantopäällikkö Tero Marjamäki kuvailee.

Yhteensä työntekijöitä Tammelan tehtaalla on nyt noin 250. Myös tilat ovat käyneet ajoittain ahtaiksi, mutta laajennuksia yritys ei ole toistaiseksi suunnitellut Tammelaan, vaan tilannetta on korjattu lisäämällä vuoroja.

 

Kylpyhuone-elementtejä ja laivan palo-ovia Forssassa valmistavalla Parmarine oy:llä on samanlainen tilalle. Töitä riittää lähes enemmän kuin ehditään tehdä.

Yritys on palkannut kahden vuoden sisään jo sata uutta työntekijää. Nyt yritys hakee 50 henkilöä vajaa kolme kuukautta kestävään RekryKoulutukseen, jonka päätteeksi todennäköisesti suuri osa aloittaa tehtaassa töissä.

-Meillä on tällä hetkellä niin kova kuormitus, että hädin tuskin olemme pysyneet aikataulussa. Kun syksyllä vauhti kiihtyy, tarvitsemme selvästi lisää työntekijöitä. Mitään tuotevarastoa meille ei ole ehtinyt edes syntymään, kun tuotteet menevät suoraan rekan lavalle, yrityksen toimitusjohtaja Jussi Raunio sanoo.

Samaan aikaan yritys rakennuttaa uutta 2500 neliömetrin tilaa, joka suunnitelmien mukaan otetaan käyttöön syyskuun lopussa.

 

Hämeen TE-toimiston Jari Lartama toteaakin, että Forssan seudulla nimenomaan metalli- ja rakennusala ovat teollisuuspuolelta tällä hetkellä nousussa.

-Näyttää siltä, että pahin monttu on nyt ohitettu. Isoja rakennemuutoksia seudulla on ollut, mutta jäljellä olevilla yrityksillä vaikuttaa menevän hyvin, Lartama sanoo.

Lartama muistuttaa, että epävarmuus on taloudessa lisääntynyt, eikä pitkiä aikoja voi enää ennustaa, mikä näkyy tietynlaisena varovaisuutena. Stera Technologiesin ja Parmarinen kaltaisilla yrityksillä on kuitenkin jopa alimitoitettu kapasiteetti tällä hetkellä, joten investoinnit ovat lähes pakollisia.

Raunio toteaa, että kylpyhuonekokonaisuuksia valmistava Parmarine on hyvässä saumassa, koska valmiiden tuotteiden menekki on noussut hurjasti. Pelkän yleisen nousun lisäksi Parmarinen etu on siis selvään trendiin osuminen.

-Alasta homma on kiinni tietysti myös. Aina samaan aikaan toisilla yrityksillä on yt-neuvottelut muiden palkatessa lisää. Yleisesti ottaen nyt on kuitenkin positiivinen vire ja huolta siitä, että löydetäänkö sopivaa väkeä töihin, Lartama sanoo. FL

 

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic