Lounais-Häme

Mies käytti lasta törkeästi hyväksi Riihimäellä – Oikeus katsoi miehen syyntakeettomaksi

Tekijä tapasi toisen uhreistaan Riihimäellä. Suhde päättyi, kun poliisi otti yhteyttä uhrin äitiin. Oikeus katsoi miehen syyntakeettomaksi.
Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen perjantaina kahdesta törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä mutta ei määrännyt miehelle rangaistusta. Oikeus katsoi miehen olleen syyntakeeton eli täyttä ymmärrystä vailla.

Mielentilalausunnon mukaan mies oli tekoaikaan ymmärtänyt tekojensa lainvastaisuuden ja rangaistavuuden. Miehen kehitysvamman on kuitenkin katsottu ratkaisevasti heikentäneen hänen kykyään ymmärtää tekojensa moraalinvastaisuutta ja vaikutusta uhreihin.

Käräjäoikeus toteaa miehen olevan erittäin vaarallinen toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Mies ei ole ollut tapausten vuoksi vangittuna, mutta hänet on määrätty tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon.

Mies tutustui uhreihinsa sosiaalisessa mediassa, valehteli ikänsä ja päätyi heidän kanssaan seurustelusuhteeseen.

Ensimmäinen uhreista oli 14-vuotias. Tekijä itse oli tuolloin 28-vuotias.

He tapasivat ensimmäisen kerran Varkaudessa vuonna 2008 ja olivat puolentoista vuoden aikana useita kertoja sukupuoliyhteydessä muun muassa kummankin kotona ja hotellissa. Uhrin mukaan suhteeseen liittyi painostusta.

Toisen, 13-vuotiaan uhrinsa mies tapasi vuonna 2014 Riihimäellä. Mies oli tuolloin 35-vuotias, mutta esitti uhrille olevansa 20-vuotias. He harrastivat vuoden ajan useita kertoja seksiä miehen asunnossa. Uhrin mukaan miehen käytös oli ”ihan asiallista”, eikä hän ollut satuttanut. Suhde päättyi, kun poliisi otti yhteyttä uhrin äitiin.

Mies katsoo syyllistyneensä ainoastaan perusmuotoiseen lapsen hyväksikäyttöön.

Mies ei kiistä seurustelusuhdetta tai sukupuoliyhteyksiä ensimmäisen uhrinsa kanssa, mutta hänen mukaansa suhde alkoi vasta 2011. Puhelimeen tulleet viestit ja muut todisteet tukevat uhrin kertomaa.

Toisen uhrinsa kohdalla mies kiistää olleensa tapahtuma-aikaan tietoinen, että uhri oli alle 16-vuotias. Uhrin kertomaa siitä, että hän oli heti tutustumisen alussa ilmaissut miehelle oikean ikänsä, ei oikeuden mukaan ole syytä epäillä. Lisäksi kuvista ilmenee uhrin olleen tekoaikaan hyvin lapsenomainen.

Käräjäoikeus katsoo teonkuvausten perusteella teot törkeiksi: rikosten kohteena ovat olleet lapset, joille rikos on iän ja kehitystason vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa.

Seurustelusuhde ei anna aihetta arvioida asiaa toisin, erityisesti kun otetaan huomioon asianosaisten huomattava ikäero.

Oikeus velvoittaa korvaamaan ensimmäiselle uhrille kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä yhteensä 20 000 euroa. Toiselle uhrille tekijän on suoritettava kärsimyksestä korvausta 10 400 euroa.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic