Lounais-Häme

Mies soitteli kymmeniä turhia hätäpuheluja

 

Useita kymmeniä asiattomia ja osin täysin käsittämättömiäkin puheluita hätäkeskukseen soittanut forssalaismies sai torstaina 20 päivän ehdollisen vankeustuomion Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Vuonna 1973 syntynyt mies soitteli hätäkeskuksen toimintaa häiritsevän määrän puheluita kahtena päivänä vuoden 2015 helmikuussa ja huhtikuussa.

Mies soitti puhelut sim-kortittomasta puhelimesta, mutta hänet pystyttiin tunnistamaan ja puhelut päättyivät, kun miehen kotiin lähetetty poliisi keskeytti viimeiseksi jääneen puhelun ja vei miehen putkaan.

Mies kiisti soittaneensa yhtään puhelua ja hän syytti niistä toista asunnossa ollutta henkilöä. Todistajana kuultu poliisi ei ollut havainnut asunnossa ketään muuta ja hän myös tunnisti nauhoitteesta syytetyn persoonallisen äänen.

Forssalaismies oli haastettu oikeuteen uhkasakon uhalla jo viime syyskuussa, mutta hän ei saapunut paikalle. Tällä kerralla poliisi haki hänet putkaan jo tämän viikon tiistaina oikeudenkäynnin varmistamiseksi.

Forssalaismies ilmoitti valittavansa tuomiosta hovioikeuteen ja kieltäytyi ottamasta uhkasakon maksulappua. FL

 

Asiasanat

Uusimmat