Lounais-Häme

Mika Penttilä valmiina uudelle 50-vuotiskaudelle

Viisikymmentä vuotta täyttävä Mika Penttilä naurahtaa, ettei ole luovuttamassa luottamustoiminnassa eikä urheilussa, vaikka toivottaa nuoria jo eturiviin.

Urheilumies katsoo sopivansa enää suorituksiin, joissa mitataan aikaa kalenterilla. Vanhempana konstaapelina hän katsoo olevansa uransa huipulla eikä pyri enää eduskunnan parrasvaloihin. Kunnallispolitiikka kyllä edelleen kiinnostaa, koska sydän sykkii voimakkaasti kotikaupunki Forssalle.

 

Luottamusura alkoi kuntavaaleissa 2000. Komea äänisaalis toi paikan valtuuston lisäksi vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtajaksi.

-Oli paras kausi tunnelmaltaan, kun oli mahtava lautakunta ja teimme paljon tapahtumia Vesihelmen hyväksi.

Isompi vastuu ja vakavammat asiat koittivat kaupunginvaltuuston ja varsinkin kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

-Kuvittelin, että kun saa jonkin asian päätökseen, voisi saada hengähtää. Ei niitä hengähdystaukoja ole tullut.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus vuodesta 2013 kesään 2017 oli Penttilälle tapahtumia täynnä: oli kaupunginjohtajan vaihdosta ja turvapaikanhakijoiden tulo, joka työllisti häntä sekä kaupungilla että töissä.

Turvapaikanhakijoiden tulon hallinta onnistui Penttilän mukaan Forssan mallin ansiosta. Forssan mallia – naapuruussovittelua ja moniammatillista verkostotiimiä – on käytetty valtakunnassa esimerkkinä ongelmatilanteiden hoidosta.

Penttilä myöntää, että kausi kävi raskaaksi, mutta kaupungintalon “loistavat virkamiehet” takasivat sen, että taloon oli aina ilo tulla – kuin kotiin.

-Eniten aikaa hereilläoloajastani vietinkin silloin kaupungintalolla.

 

Kiireitä ja stressiä helpotti paluu kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi viime kesänä, mutta edessä on yhä isoja ja mielenkiintoisia asioita.

-Kun palveluverkkoratkaisun saisi maanantaina tehtyä, voisi alkaa suunnitella tulevaisuutta.

Kunnallispolitiikka ei ole tuottanut Mika Penttilälle pysyviä arpia. Äänestäjät hyväksyivät loikkauksen keskustasta kokoomukseen. Hänen äänimääränsä romahti vasta kaupunginhallituskauden päätteeksi, missä taisi näkyä asettuminen monitoimikeskuksen puhemieheksi.

Hän myöntää harmitelleensa paljon sitä, ettei Yhtiönkadun jatketta rakennettu, vaikka valtuusto siitä kolmasti päätti.

 

Kotiseuturakkaus määrittää Mika Penttilää.

-Tämä on juuri sopivankokoinen seutu, voimme olla ihmisiä eikä numeroita.

Hän kehuu seutuneuvoston hyvää keskusteluilmapiiriä ja kuntajohtajien yhteistyötä, mutta…

-Siitä huolimatta olen vankkumaton kuntaliitoksen kannattaja.

Seutu olisi Penttilän mielestä yhtenä kuntana nykyistä painoarvoaan suurempi ja houkuttavampi sekä voisi tuottaa paremmin palveluja.

-Seutuhan on tiivistä työssäkäyntialuetta. En näe näin raskaassa organisaatiossa ideaa.

 

Kaksi kertaa Penttilä pyrki keskustan listoilta eduskuntaan onnistumatta eikä kolmatta tule kokoomuksenkaan kautta. Hänen mukaansa on jo nuorempien kykyjen aika.

Hän väittää pilke silmäkulmassa kärsivänsä ikäkriisiä. On ikänäköä ja urheilun kautta outoja vaivoja.

-Olen aina perustellut, että verryttely on treenistä pois – ja nyt saan siitä kärsiä.

Pitkän matkan juoksutapahtumat tuottavat kuitenkin elämyksiä, joita kelpaa vanhana muistella.

 

50-vuotisjuhliaan Mika Penttilä viettää tänään lauantaina Pilvenmäellä 9.6. klo 17.30. Hän haastoi kilpakaverinsa “ultrajuoksijoiden painajaiseen”, tuhannen metrin tasamaajuoksuun ikävuosihyvityksin.

-Jotain jäynää täytyy keksiä, että voisi päästä ensimmäisenä maaliin, hän virnistää. FL

 

Forssan poika

Mika Yrjö Juhani Penttilä syntyi Forssassa 18.6.1968.

Kouluvuosien jälkeen hallivalvojaksi Vesihelmeen 1993.

Poliisikoulu koitti 1995.

Poliisiksi Forssaan tammikuussa 1997. Vanhempi konstaapeli.

Kaupunginvaltuustossa vuodesta 2001.

Vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja 2001–2004.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2005–2012 ja 1.6. 2017–.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2013–2017.

Penttilä siirtyi keskustan riveistä kokoomukseen 2012.

Vuosien varrella lukuisia muita luottamustoimia.

Perheessä kolme lasta, joista vanhin jo poissa kotoa.

Harrastuksina eritoten ultrajuoksu ja raviveikkaus.

Uusimmat