Lounais-Häme

Mikaelin tapahtumassa valoa sisällä ja ulkona – katso video

Mikaelin tapahtuman monipuolinen tarjonta houkutteli jälleen kymmeniä perheitä Tammelan kunnantalolle ja sen ympäristöön.

Jesse, 12, ja Jemina Ylenius, 11, kumartuvat aivan lattian rajaan kädessään led-valolla varustettu avaimenperä. Rauhallisesti kaksikko alkaa kohottaa käsiään ylös.

Pään korkeudella alastarolaiset Yleniukset tekevät kädellään usean ison silmukan, kunnes puristavat valot ohjeiden mukaan tiukasti nyrkkinsä sisään.

Pian valotyöpajan ohjaaja Jukka Laine heijastaa kamerasta seinälle selvät valolla ilmaan maalatut kukkakuviot, jotka tallentuivat kameraan.

-Hienosti toimittu, täysin ohjeiden mukaan, Laine kehaisee.

 

Valotyöpaja oli yksi uusista tapahtumista Tammelassa järjestetyssä 12. Mikaelin tapahtumassa.

Laine pitää valotyöpajoja niin tapahtumissa kuin esimerkiksi erityisryhmillekin, kuten sokeille tulkin avustuksella.

-En ollut koskaan tehnyt mitään tuollaista, mutta olen nähnyt Youtubesta videoita, Jemina hihkuu.

-Ehkä tuota voi joskus kokeilla kotonakin, Jesse miettii.

Ennen kotona tehtävää valotaidetta kaksikolla oli kuitenkin selvät suunnitelmat illan varalle.

-Pitää mennä koululle kokeilemaan kuplajalkapalloa. Viimeksi emme päässeet, oli niin pitkä jono, Jemina kertoo.

 

Jos Tammelan kunnantalon sisällä järjestetyssä työpajassa valo oli keskiössä, sitä se oli myös ulkona, sillä kaunis syksyinen ilta-aurinko valaisi Tammelan kunnantalon ja kirkon alueen.

-Välillä Mikaelin tapahtumassa on satanut vettäkin, mutta tällä kertaa keli on aivan loistava, tammelalainen tapahtumakävijä Paavo Mäkelä iloitsee.

Mäkelän kannalta olikin suotavaa, että keli oli hyvä ja kuiva, sillä hänet laitettiin lapion varteen.

Illan ohjelma aloitettiin istuttamalla Tammelan kirkon pihalle puu 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Istutetun tammen kuoppaa oli täyttämässä eri-ikäisiä ja eritaustaisia tammelalaisia, kirjaimellisesti vauvasta vaariin.

Mukana oli myös Mäkelän perhe, johon kuuluvat Paavon lisäksi puoliso Johanna sekä Väinö, 5, Mauno, 4, sekä kahdeksankuukautinen Elma.

Istutustilaisuutta enemmän ainakin perheen nuorempaa polvea kiinnosti jokin aivan muu.

-Polkuautorata! Mauno ja Väinö huudahtavat yhteen ääneen.

Polkuautoilemaan Mäkelät suuntasivatkin, kunhan tulevaisuutta ja toivoa symboloinut puu saatiin kirkkoherra Juha Koivulahden johdolla tukevasti maahan.

 

100-vuotias Suomi näkyikin tämän vuoden Mikaelin tapahtumassa Tammelan vapaa-aikasihteerin Päivi Klemelän mukaan etenkin juhlavuudessa.

Puun istuttamisen lisäksi juhlavuutta tapahtumaan toivat myös illan päättänyt ilotulitus sekä kunnantalon seinään heijastettu valoesitys.

Varsinaisena teemana tapahtumassa oli kuitenkin ruoka. Ruokaa tarjoilivat muun muassa Tammelan Martat, Tammelan Karjalaseura ja eri yritykset.

-Ruokateema käsitettiin mukavan laajasti, Klemelä sanoo.

-Ovathan seurakunnan kierros sekä puun istuttaminenkin tietynlaista hengen ravintoa. Lisäksi kirjastossa sai arvuutella, mihin kirjaan eri tuoksut liittyvät. Tuoksuna oli esimerkiksi kaneli, Klemelä hymyilee. FL

 

Uusimmat