Mitä tiedetään ja ei tiedetä Zimbabwen lento-onnettomuudesta

Helsinki
25.11.2018, 19:52

Ulkomaat

Tämä tiedetään:
– Neljää suomalaismatkustajaa kuljettanut pienkone syöksyi maahan vuoristoisella seudulla Masvingon maakunnassa Zimbabwen kaakkoisosassa perjantaiaamuna. Kaikkiaan viisi ihmistä kuoli onnettomuudessa.
– Kuolleiden joukossa olivat Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Pekka Ojanpää, 52, ja UPM Biorefining -liiketoiminnan johtaja Heikki Vappula, 51.
– Turmassa kuoli myös kaksi muuta suomalaismiestä. Toinen heistä oli STT:n tietojen mukaan 53-vuotias it-alan yrityksen toimitusjohtaja ja toinen 50-vuotias asianajotoimiston asianajaja ja osakas.
– Myös koneen paikallinen 48-vuotias lentäjä kuoli turmassa. Barry Style oli laajalti tunnettu. Hän oli ammattimetsästäjä, joka oli yksi paikallisen Buffalo Range Safaris -yrityksen omistajista. Yrityksen Facebook-sivujen mukaan yritys on järjestänyt metsästysmatkoja turisteille yli 40 vuoden ajan. Style johti myös Chiredzi River -luonnonsuojelualueen toimintaa.
– Zimbabwen poliisi vahvisti maan yleisradioyhtiön tiedon, jonka mukaan turmakone oli Cessna 206.
– Yleisradioyhtiö sanoo poliisin vahvistaneen myös tiedon, jonka mukaan kone oli kuljettamassa matkustajia Chiredzin pienestä kaupungista Zimbabwen kaakkoisosasta kohti Victorian putouksia Zimbabwen ja Sambian rajalla.
– Zimbabwen poliisin mukaan turmassa kuolleet suomalaiset olivat metsästysmatkalla.
– Suomen Onnettomuustutkintakeskus ei ollut sunnuntaihin mennessä saanut turmasta tutkintatietoa Zimbabwen viranomaisilta.
– Zimbabwen poliisi ei epäile lentoturmassa rikosta, vaan kyse oli onnettomuudesta.

Tätä ei tiedetä:
– Onnettomuuden syytä ei tiedetä. Silminnäkijät kertoivat Zimbabwen yleisradioyhtiö ZBC:lle nähneensä koneen osien putoilevan ilmassa ennen kuin kone syöksyi maahan. Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan Cessna-koneet ovat yleisiä ja luotettavia koneita. Ratkaisevaa ilmailussa on hänen mukaansa se, miten koneita ylläpidetään ja huolletaan.
– Onnettomuudessa kuolleiden suomalaisten tarkempaa matkasuunnitelmaa ja -reittiä ei ole varmistettu. Ei ole esimerkiksi varmaa, mitä suomalaisten oli määrä tehdä Victorian putouksilla. Joidenkin paikallismediatietojen mukaan he olivat matkalla kalastamaan ja katselemaan nähtävyyksiä. Paikallisen poliisin mukaan suomalaisten oli määrä matkustaa takaisin Suomeen Victorian putouksilta, kertoi ZBC.
– Tiedossa ei ole, milloin suomalaiset tuodaan Suomeen.

http://www.zbc.co.zw/breaking-private-plane-crashes-near-renco-mine/
http://www.zbc.co.zw/masvingo-plane-crash-fresh-details-emerge/

STT

Kuvat:

Uusimmat