Lounais-Häme

Miten ruoantuotanto kannattavaksi? Kerro omat ajatuksesi verkkoaivoriihessä

Onko sinulla ideoita, kuinka tuottajalle jäisi suurempi siivu työstään?

Reijo Karhisen selvitys ruuantuotannon kannattavuuden parantamiseksi etenee uuteen vaiheeseen.

Tänään keskiviikkona avattu uusi verkkoaivoriihi tuo vastaajien avoimesti arvioitavaksi ja jalostettavaksi Karhisen syksyn kuluessa kokoamat ideat. Verkkoaivoriihi pidetään avoinna lokakuun loppuun asti osoitteessa ruuantuotantokannattavaksi.fi.

Karhinen painottaa, että verkkoaivoriihellä on vaikutusta selvityksen lopputulokseen.

– Tulevien kolmen viikon aikana aivoriihessä annettu palaute yhdessä jo saadun palautteen kanssa ratkaisee lopputuloksen, Karhinen sanoo.

Kyselyn toiseen vaiheeseen karsiutuneet ideat koskevat koko ruokaketjua tuottajista elintarvikejalostajiin, kauppaan, ruokapalvelun tuottajiin ja kuluttajiin.

Uuden aivoriihen toimenpide-ehdotukset on koottu kesällä julkaistun aivoriihen ja syksyn aikana järjestettyjen työpajojen ja tapaamisten tuloksista. Selvityshenkilö on kuullut työssään tuottajia, teollisuuden ja kaupan alaa sekä tutkijoita ja muita asiantuntijoita ruokaketjun eri osista.

Ensimmäiseen aivoriiheen osallistui verkossa yli 3800 vastaajaa.

– Valitsemassani avoimen kuulemisen mallissa loppuraportin sisältö on meidän kaikkien yhteisen ponnistuksen ja aktiviteetin tulos.

Pääministeri Juha Sipilä ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kutsuivat kesällä 2018 Karhisen selvityshenkilöksi pohtimaan keinoja maatalouden pitkään jatkuneen heikon kannattavuuden parantamiseksi ja kestävän ruuantuotannon turvaamiseksi.

Selvitystyön tulokset julkaistaan vuoden 2019 alussa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic