Lounais-Häme

MM-finaalin mielenilmauksesta syytetyt Pussy Riotin neljä jäsentä vapauteen ainakin toistaiseksi

Moskova
01.08.2018, 14:50

Ulkomaat

Venäjällä poliisi on vapauttanut pidätettyinä olleet neljä punk- ja aktivistiryhmä Pussy Riotin jäsentä, joita syytetään MM-jalkapallofinaalin keskeyttäneestä mielenilmauksesta. Asiasta kertoo ryhmän aktivisti Pjotr Verzilov Twitterissä.
Nelikko vapautettiin kertaalleen jo maanantaina sen jälkeen, kun he olivat istuneet 15 päivän tuomion urheilutapahtumien katsojille tarkoitettujen sääntöjen rikkomisesta sekä pukeutumisesta poliisin univormuihin. Jokainen sai myös 1 500 Venäjän ruplan eli reilun 24 euron sakot.
Poliisi otti heidät kuitenkin kiinni uudelleen vapauttamisen jälkeen. Oikeuskäsittelyn oli määrä alkaa tiistaina Moskovassa, mutta tuomari kieltäytyi tapauksen kuulemisesta teknisistä syistä, uutistoimisto Tass kertoo. Tämän jälkeen Pussy Riotin jäsenet pääsivät vapaiksi.
Heidän on nyt palattava poliisiasemalle perjantaina oikeuskäsittelyä varten. Uutistoimisto AFP:n mukaan he voivat saada vankeutta 25 päivää lisää jo istutun tuomion lisäksi.
Mielenilmauksessa kolme naista ja yksi mies säntäsivät kentälle Ranskan ja Kroatian välisen MM-finaalin toisen jakson alkupuolella. Yksi heistä taklattiin jo sivurajalla. Aktivistit olivat pukeutuneet vaatteisiin, jotka muistuttivat poliisin univormua.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi