Lounais-Häme

Mökkiläisten asialla jo vuosikymmenen

Järvien veden korkeus on tämän hetken kuuma peruna mökkiläisten keskuudessa Tammelassa. Muun muassa Pyhäjärven ja Kuivajärven vesien korkeudesta on käyty keskustelua.

-Järvien vaikutuspiirissä on paljon mökkiläisiä. Olemme mukana ely-keskuksen työpajatyöskentelyssä, jossa pyritään löytämään kaikille sopiva kompromissi. Sellainen ratkaisu, joka palvelisi sekä maanviljelijöitä, vakituisia asukkaita että vapaa-ajan asukkaita, Tammelan vapaa-ajan asukkaat ry:n puheenjohtaja Ilkka Kouri selittää.

 

Kouri on yksi vuonna 2007 perustetun yhdistyksen perustajajäsenistä. Kannustusta mökkiläisten järjestäytymiseen tuli aikanaan Omakotiliitolta.

-Liiton kaveri kiersi kesäasukaskuntia ja neuvoi perustamaan yhdistyksen. Perusteluna oli, että olisi helpompi olla yhteydessä kunnan johtoon ja viedä vapaa-ajan asukkaiden terveisiä, Kouri kertoo.…

Tammelan yhdistys kuuluu Vapaa-ajan asukkaiden liittoon, joka tekee edunvalvontatyötä valtakunnallisesti.

 

Tammelan silloinen kunnanjohtaja Matti Setälä tuki hanketta ensimetreiltä. Setälästä tuli myös yhdistyksen rahastonhoitaja.

-Setälä piti hyvänä asiana sitä, että kunnallakin on seurustelutaho, johon olla yhteydessä vapaa-ajan asukkaiden asioiden tiimoilta, Kouri sanoo.

Setälän seuraaja Kalle Larsson on Kourin mukaan jatkanut edeltäjänsä viitoittamalla tiellä.

-Hän on ollut hyvin aktiivinen meidän suuntaamme. Viime vuoden kevätkokouksessa hän oli kertomassa kunnan näkökulmasta siitä, mitä vaatimuksia on mökin muuttamisessa vakituiseksi asunnoksi.

 

Kunnan ei toden totta kannata sivuuttaa vapaa-ajan asukkaita. Kouri kertoo kuntaliiton mökkibarometrin osoittavan, että kesäasukastalous tuottaa kunnan elinkeinoelämälle keskimäärin 4500 euroa käyttämällä erilaisia palveluja.

-Tammelassa se tarkoittaa 15 miljoonaa euroa, Kouri ynnää.

 

Kunnan ja vapaa-ajan asukkaiden keskusteluyhteys toimii Kourin mukaan Tammelassa moitteetta. Tahot järjestävät perinteisesti yhteisen kesäasukaspäivän, joka tänä vuonna pidetään 30.6. Mustialassa.

-Juhlistamme samalla yhdistyksen 10-vuotisjuhlaa. Kerromme vapaa-ajanasukkaiden historiasta ja tilastoja nykypäivältä. Ohjelmaakin on luvassa – muun muassa Erkki Liikanen esiintyy.

 

Kouri itse on toisen polven tammelalainen vapaa-ajan asukas. Hänen vanhempansa ostivat Pääjärven rannalla sijaitsevan mökin vuonna -72.

Tammelan vapaa-ajan asukkaat ry järjestää 10-vuotisjuhlan yhteydessä perinteisen kesäasukaspäivän Mustialassa perjantaina 30.6. klo 13-15.