Lounais-Häme

Moni eläisi mielellään satavuotiaaksi – Miehet ilmaisivat tutkimuksessa suurta elämänhalua naisia enemmän

Pitkää elinikää toivoo moni ikäihminen. Kuvituskuva. Kuva: Lassi Puhtimäki
Pitkää elinikää toivoo moni ikäihminen. Kuvituskuva. Kuva: Lassi Puhtimäki

Moni ikäihminen eläisi mielellään satavuotiaaksi, jos vain toimintakyky säilyy riittävän hyvänä. Tämä käy ilmi yleislääketieteen erikoislääkärin Helena Karppisen väitöstutkimuksesta.

Suurinta elämänhalua ilmaisivat tavallisimmin miehet, nuoremmat vastaajat sekä ne, jotka kokivat terveytensä hyväksi.

– Vuosina ilmaistu elämänhalu osoittautui kymmenen vuoden seurannassa vahvaksi itsenäiseksi elinajan ennustajaksi vielä silloinkin, kun ikä, sukupuoli ja sairaudet vakioitiin, Karppinen kertoo.

Karppinen hyödynsi tutkimuksessaan Helsingin vanhustutkimuksia vuosilta 1989, -99 ja -09 sekä sydän- ja verisuonisairauksien interventiotukimuksen aineistoja. Osallistujat olivat kotona asuvia 75–96-vuotiaita helsinkiläisiä.

Vanhustutkimukseen vuonna 2009 osallistuneilta kysyttiin, haluaisivatko he elää satavuotiaiksi ja heitä pyydettiin myös perustelemaan vastauksensa. Vastaajista joka kolmas toivoi elävänsä satavuotiaaksi, vanhimmat vastaajat innokkaimmin. Ehtona toiveelle oli kuitenkin usein se, että toimintakyky säilyisi riittävänä. Toiveeseen kuolla ennen satavuotispäivää puolestaan liittyi tulevaisuuden pelkoa, kielteistä asennetta ja oletusarvoinen huono toimintakyky tai sairaudet.

Ikäihmiset saattavat tarvita arvioitua enemmän fyysistä apua

Karppinen selvitti myös ikääntyneiden voinnin ja toimintakyvyn muutoksia vuodesta 1989 vuoteen 2009. Kohorttitutkimuksessa tarkasteltiin kymmenen vuoden välein ikäihmisten itsearvioitua terveydentilaa, psyykkistä hyvinvointia ja toiminnanvajeita.

– Fyysinen toimintakyky samanikäisissä kohorteissa ei enää parantunut 2000-luvulle tultaessa, mutta psyykkinen hyvinvointi vaikutti vielä lisääntyneen, Karppinen toteaa.

Kohorttitutkimuksen löydökset viittaavat myös siihen, että tulevien vuosikymmenien ikääntyneet tarvitsevat arvioitua enemmän fyysistä apua.

Väitöstutkimuksensa viimeisessä osassa Karppinen tutki hoitotahdon vaikutusta elämän loppuvaiheen hoitoon. Hoitotahdolla ei näyttänyt olevan vaikutusta siihen, miten tehokkaasti potilasta oli loppuvaiheessa hoidettu, mutta hoitotahdon tehnyt kuitenkin kuoli todennäköisemmin kotona kuin sellainen, jolla hoitotahtoa ei ollut.

– Väitöstyön tulokset rohkaisevat kysymään, kuulemaan ja huomioimaan ikääntyneiden omia toiveita ja arvioita silloin, kun heille tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelmia ja myös silloin, kun yhteiskunnassa suunnitellaan ikääntyneiden elämänhalua, elämänlaatua ja toimintakykyä parantavia toimia, Karppinen toteaa.

Karppinen väittelee perjantaina Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän toimii yleislääketieteen kliinisenä opettajana Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja tuutorlääkärinä Espoon terveyskeskuksessa.

Uusimmat