Lounais-Häme

Moninkertainen laukkuvaras jäi kiinni Forssassa

Hämeen poliisi on selvittänyt neljä naisiin kohdistunutta laukkuvarkautta. Varkauksien uhrit ovat iältään 62–81 vuotiaita.

Forssassa tehtiin elokuun lopun ja lokakuun lopun välisenä aikana neljä samankaltaista laukkuvarkautta. Jalkaisin tai pyörällä liikkunut nuorehko mies sieppasi yksin kulkevalta naiselta kassin tai käsilaukun. Mies oli tämän jälkeen paennut paikalta väkivaltaa käyttämättä.

Poliisi otti epäillyn kiinni 24. lokakuuta. Forssalainen alle kolmikymppinen mies on kuulustelussa myöntänyt teot. Hän on palauttanut poliisille anastamiaan tavaroita. Osa anastetuista tavaroista on saatu takaisin, osa on jäänyt kateisiin.

Miehen motiivina tekoihin on Hämeen poliisin rikoskomisario Tomi Revon mukaan ollut rahan hankkiminen.

Asiasanat

Uusimmat