Lounais-Häme

Monipuolinen kattaus naisvoimistelua

 

Leppäkerttuja ja katutanssia. Kultaa etsiviä vauhdikkaita vekaroita ja loppuun asti hiottuja SM-kisaohjelmia. Suloisia liikuntaleikkikoululaisia, upeita naisvoimistelijoita.

Forssan Naisvoimistelijoiden kevätnäytös tarjosi keskiviikkona jälleen hienon läpileikkauksen seuran monipuolisesta toiminnasta. Taitavat joukkueet esittivät hienoja kilpailuohjelmiaan, kun taas harrastajat näyttivät, mistä liikunnasta on useimmille kyse: hyvästä olosta ja ystävistä.

Feeniksin lehterit täyttänyt yleisö palkitsi kaikki esitykset raikuvin aplodein. Yhdet isoimmista keräsi hiljattain Barcelonasta palannut 12–14-vuotiaiden Sanix Säihke -joukkue.

Säihke edusti Suomea World cupin yhteydessä käydyssä lasten sarjojen kansainvälisessä kilpailussa. Joukkue sai tasokkaassa kisasta virheestä huolimatta hyvät pisteet 16,5, mutta ei maakiintiösäännön vuoksi yltänyt finaaliin.

Kisaa ja lomailua yhdistänyt Barcelonan-reissu oli voimistelijoiden ja heidän taustajoukkojensa mieleen.

-Matka oli mahtava, tytöille ainutlaatuinen kokemus. Emme ole aiemmin olleet joukkueen kanssa näin pitkällä matkalla, kertoo FNV:n uusi puheenjohtaja, Sanix Säihkeen valmentajiin kuuluva Marjett Madikainen.

SM-sarjassa kisaavan Sanix Säihkeen kausi on ollut Madikaisen mukaan nousujohteinen. Joukkue on SM-sarjassa yltänyt mitaleille.

Toista kauttaan SM-sarjassa kilpaileva Sanix voimistelee viikon päästä SM-kisoissa. Joukkue lähtee parantamaan vapaaohjelmallaan viime kevään kuudetta sijaansa. Se vaatii hyvää onnistumista, sillä sarja on kovatasoinen.

-Haluamme sijoitukseen nousua. Jos siihen pystymme, olemme kärkiporukoissa.

Sanix Säihke on kärsinyt loukkaantumisista ja joutui kevätnäytöksessäkin esiintymään vajaalukuisena. Loukkaantumisten ei pitäisi kuitenkaan estää menestymistä.

Madikainen valittiin FNV:n puheenjohtajaksi maaliskuussa. Hän on ollut jo pitkään mukana seuran toiminnassa, ensin voimistelijana, sittemmin valmentajana ja johtokunnan jäsenenä.

-Tätä on kiva tehdä, kun tietää ja tuntee ihmiset. Harrastuksena tosi kiva, Madikainen sanoo.

Seuran tarkoituksena on pitää kiinni nykyisistä harrastajista ja hankkia uusia.

-Kyllä me lähdemme laajentamaan toimintaa. Aloitimme juuri tanssilliset Rumbita-tunnit, katsomme miten se lähtee liikkeelle, kertoo Madikainen. FL

 

Uusimmat