Lounais-Häme

Monitoimikeskuksen ympärillä laimea keskustelutilaisuus Forssassa

-Olisin toivonut, että avoin kutsu kuntalaisille olisi kerännyt kuntalaisia, jotka eivät olisi olleet valtuutettuja. Aurinko vei voiton, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) veisteli avatessaan tilaisuutta valtuustosalissa maanantai-iltana.

Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi kertasi vielä päätöksenteon aikataulutusta. Tänään asia on esillä lautakunnassa, 4. päivä kesäkuuta kaupunginhallituksessa ja 11. päivä kesäkuuta valtuustossa. Kesäniemen viesti oli selkeä. Tehdään nyt päätös ja lähdetään suunnittelemaan.

Talousjohtaja Leena Järvenpää totesi kaupungin taloudellisen liikkumavaran olevan tiukan, mutta lainanhoitokyky mahdollistaa 20 miljoonan euron lainanoton. Lähivuosina kaupunki saa maksettua loppuun lainaeriä, jolloin lainanottokyky lisääntyy.

 

Rakentamalla monitoimikeskuksen kaupunki pääsee kiinni myös käyttömenojen pienentämiseen, koska neliöt ja rakennusten lukumäärä pienenevät. Järvenpää painotti käyttötalouden merkitystä kouluverkkopäätöstä tehtäessä. Kaavailuissa on 400 000 euron säästöt henkilöstökuluihin ja 156 000 euron säästöt Loikun laskutukseen vuodessa.

Samalla hän huomautti riskien olevan kasvussa. Pitkien korkojen korkotaso on kääntynyt kasvuun. Myös rakennuskustannukset ovat nousukauden keskellä kasvussa. Hän toivoi nopeaa päätöstä, jolloin kaupunki voi toteuttaa otettaville lainoille korkosuojauksen ajoissa.

Valtuutettu Eino Järvinen (sd.) epäili monitoimikeskuksen noin 20 miljoonan euron karkeaa kustannusarviota. Hänen mielestään summa voi olla 25–30 miljoonaa euroa. Tästä vaihtoehdosta Järvinen kaipasi eurolaskemia lainanhoitokustannuksista.

 

Sivistystoimenjohtaja Jarmo Pynnönen esitteli myös tänään kokoontuvan lautakunnan esitystä. Pynnönen esittää, että Kuhalan ja Tölön koulujen sekä Kurjenpesän ja Taikatuulen päiväkotien toiminnot siirretään Tölön koulun ja Yhtiönkadun väliselle tyhjälle tontille monitoimikeskukseen. Sen yhteyteen rakennettaisiin myös 640 neliömetrin liikuntasali.

Eino Järvinen oli huolissaan myös SM-tasoisten pelipaikkojen säilymisestä. Mikäli kaupunki haluaisi rakentaa myös mitat täyttävän liikuntasalin uuden monitoimikeskuksen yhteyteen, tarvittavat lisäneliöt maksaisivat kukin 2 000 euroa.

Myös kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä korosti käyttökustannusten merkitystä päätöksenteossa. Hän totesi sisäilmaongelmien hallinnan vaatineen vuosien myötä paljon huomiota. Sisäilmaongelmista on kärsinyt myös Taikatuulen päiväkoti.

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja Vesa Niininen (sd.) kaipasi koulurakentamisen lisäksi myös laajempaa investointiohjelmaa Vesihelmen ja jäähallin remontteineen. Hän halusi myös lihaa elinvoimapuheiden katteeksi.

Forssalainen Saila Korpihete oli saapunut tilaisuuteen pienen lapsen kanssa. Korpihete halusi tietää onko pitävää tutkimustietoa suurten ja pienten opetusyksiköiden eroista oppilaiden viihtyvyyden kannalta. Pynnösen mukaan viihtyvyys ja oppimistulokset johtuvat pikemminkin opetustavoista kuin suoraan yksikön oppilasmääristä.

Korpihete piti käytyä keskustelu hyödyllisenä.

 

Kaupunginvaltuutettu Emmi Lintonen (sd.) ihmettelee valmistelun ja virkamiesten innokkuutta rakentaa uusi monitoimikeskus.

-Maakuntauudistuksen ollessa edelleen ovella kaupungin pitäisi olla todella varovainen velkakuorman kasvattamisessa. Riskien ottaminen on nyt turhaa. Kokonaisuus pysyy paremmin käsissä korjaamalla nykyisiä kiinteistöjä. Kaupungin järkivihreään imagoon sopii tilojen kunnostaminen paljon paremmin kuin kokonaan uuden rakentaminen, Lintonen sanoo.

Lintonen pelkää, että uuden monitoimikeskuksen vaihtoehdossa rakentamiskustannukset on arvioitu tuntuvasti alakanttiin. Hän kertoo esittäneensä valtuustoseminaarissa ranskalaista tarjouskilpailua, jossa urakoitsija tekisi tarjouksensa rakennuksen maksimihinnasta. Esitys ei saanut Lintosen mukaan kannatusta.

Lintonen ihmettelee myös sitä, että Taikatuulen päiväkoti tulisi purkulistalle. Hänen mukaansa päiväkoti on lasten toivomusten perusteella rakennettuine saunoineen aivan hyvä.

Lintonen olisi toivonut, että kouluverkkokeskustelussa olisi menty enemmän pedagogiikka, kasvatustapa edellä.

-Monitoimikeskukseen lapset tulisivat ensin päiväkotiin monitoimikeskukseen, jonka jälkeen he joutuisivat vuodeksi esikouluun Kehräämölle ja taas takaisin monitoimikeskukseen perusopetukseen. Tässä ei mennä lapsen etu edellä, Lintonen sanoo. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic