Lounais-Häme

Monitoimimies ei laske työtunteja

-Jos jostain pitää huolehtia, niin kunnon yöunista. Muuten ei tule mistään mitään, Mika Hannu toteaa.

Hannun on syytä nukkua riittävästi, sen verran monta rautaa hänellä on tulessa. Mies on perunan- ja viljanviljelijä, minkä lisäksi hän harjoittaa korjaamotoimintaa ja varaosakauppaa kotitilallaan. Ennen kaikkea Hannu tunnetaan MTK Lounais-Hämeen sihteerinä ja tätä kautta muun muassa Peltotreffien ideanikkarina.

Hannun työnkuva kertoo paljon maatalouden nykytilasta ja kurimuksesta. Hän myöntää suoraan, että pelkkä viljanviljely ei tällä hetkellä elätä.

-Korjaamo- ja varaosatoiminta on paikannut viljanviljelyn tappioita sen verran, että viime vuodet eivät ole menneet pakkaselle. Pelkällä viljelyllä voitollista toimintaa ei tällä hetkellä pysty tekemään.

Maataan mies ei ole myymässä, vaan etsii ratkaisuja. Perjantaiaamuna hän teki kaupat ViljaTavastian kanssa. Kyseessä on osuuskunta, jonka kautta viljelijä saa viljasta selkeästi markkinahintaa paremman hinnan.

-Sen sijaan, että keskitymme pelkästään morkkaamaan keskusliikkeitä, voimme etsiä itse ratkaisuja. Meitä on ViljaTavastiassa mukana jo 250 viljanviljelijää, joukossa suuriakin tuottajia. Siitä kertyy melkoinen viljavuori, millä voi olla vaikutusta hinnoitteluun, Hannu uskoo.

Samaa ratkaisuhakuisuutta Mika Hannu toivoo laajemminkin. Ja nyt hän puhuu Lounais-Hämeen MTK:n sihteerinä.

-Toivon, että ongelmakohdista otetaan yhteyttä johtokuntiin, jotta olemme kartalla, missä mennään, voimme viedä viestiä eteenpäin tai toimia itse apuna, Hannu toteaa.

-Jäsenmaksunkin maksaminen tuntuu varmasti tämän jälkeen järkevämmältä.

Johtokunnilla Hannu tarkoittaa MTK Lounais-Hämettä ja MTK Tammelaa. Kun Hannu vuonna 2004 aloitti sihteerihommat, Forssan seudun jokaisessa kunnassa oli MTK:n paikallisosasto. Vuonna 2009 Forssa, Humppila, Jokioinen ja Ypäjä laittoivat hynttyyt yhteen ja Tammela on tiiviisti yhteistyössä mukana.

Tammelassa on pidetty nyt ensimmäinen yhdistymistä käsitellyt kokous, joten voi olla, että Forssan seutu on yhden paikallisosaston alla lähivuosina.

-Mutta tämä on täysin johtokunnan asia. En ole mikään Henna Virkkunen. Minä vain kirjaan päätöksen, Hannu painottaa mutta lisää.

-Alueena Forssan seutu on kompakti, jos verrataan vaikka Urjalaan, jonka eri kulmilla kuulutaan ihan eri talousalueisiin. Sen tähden yhteistyö on toiminut.

MTK Lounais-Häme on tällä hetkellä Suomen toiseksi suurin MTK:n paikallisosasto. Suuruudesta on hyötyä.

-MTK Ypäjä omisti aiemmin yksin Tuottajain Tuvan. Väitän, että yhtä mittavaa remonttia ei olisi pystytty tekemään pelkän Ypäjän yhdistyksen voimin.

Kiitosta on tullut jopa MTK:n taholta, joka palkitsi Peltotreffit Vuoden Helmenä.

-Tunnustus tuntuu hienolta ja antaa motivaatiota jatkoon, Hannu myöntää.

Vielä tuottavuuskriisistä ja viljan hinnoista. Hannu kertoo, että yhteen olueen käytetty ohra maksaa vähemmän kuin etiketin valmistuskustannus.

Eli jos viljan tuottajahintaa nostettaisiin 50 prosenttia, se ei näkyisi käytännössä lopputuotteen hinnassa, jos muut tahot pitäisivät katteensa ennallaan?

-Juuri näin, Hannu vahvistaa.

-Suomessa kasvatetaan tutkitusti viljaa, jossa kasvinsuojeluainejäämät ovat Euroopan pienimmät. Silti saamamme hinta on Euroopan alhaisin.

Ihmeellistä on maatalouspolitiikka ja markkinoiden neuvotteluasetelmat. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic