Lounais-Häme

Muovin käyttö vähenee paketeissa: maitopurkit syntyvät puusta, yritykset kilpailevat nyt ekologisuudellaan

Vielä 60-luvulla Valio myi maitoa muovipusseissa. 50 vuotta myöhemmin se kertoo pakkaavansa tuotteet kokonaan kasvipohjaisiin pakkauksiin. Nyt kilpaillaan ekologisuudella.
Arla ilmoitti ottavansa ensimmäisenä maailmassa käyttöön kokonaan puupohjaiset pakkaukset. Janne Papinaho työnsi maidot paikalleen kaupan kylmähuoneessa. Kuva: Pekka Rautiainen

Muovin käyttö pakkauksissa vähenee nopeasti. Etenkin öljypohjaisen muovin käyttö on yhä harvinaisempaa.

Muoville etsitään korvaajaa kartongeista, mutta myös uusiutuvasta kasvipohjaisesta muovista. Esimerkiksi Valion maitotölkit tehdään korkkeineen kokonaan kasvipohjaisesta muovista ja ne voidaan laittaa kartonkikeräykseen.

Valio otti vuoden 2015 alussa käyttöön ensimmäisenä maailmassa kokonaan kasvipohjaiset tölkit. Viime vuoden lopussa Valion kaikki piimä-, maito-, kerma- ja jogurttitölkit muuttuivat kasvipohjaisiksi. Kartongin lisäksi tölkeissä on ohut kerros kasvipohjaista muovia.

Tällä viikolla Arla ilmoitti puolestaan ottavansa ensimmäisenä maailmassa käyttöön kokonaan puupohjaiset pakkaukset.

Puuta molemmat

Kun Arla käyttää harjakattoisissa kartonkipakkauksissa uusiutuvan muovin valmistukseen sellun valmistusprosessin tähteenä syntyvää mäntyöljyä, käyttää Valio sokeriruokoteollisuuden sivuvirtana tulevaa kasvietanolia. Kuluttajalle termit ovat hankalia, mutta loppujen lopuksi myös puu on kasvi eli kyse on samasta asiasta.

– Kestävä kehitys on yhä näkyvämpi trendi pakkauksissa. Kuluttajat suhtautuvat ennen kaikkea muoviin kielteisesti. Pärjätäkseen kilpailussa yritykset kokevat, että muovista on luovuttava tai sitä on vähennettävä, vaikka se pakkauksessa usein hyvä materiaali onkin, Pakkausyhdistyksen toimitusjohtaja Antro Säilä korostaa.

Muoviin suhtaudutaan tunteella

Valion pakkauskehityksestä vastaavan Tanja Virtanen-Lepän ja Säilän mukaan kuluttajat haluavat kestävän kehityksen näkyvän pakkauksissa.

– Ekologisuus on nyt niin trendikästä, että se voi johtaa viherpesuun. Valmistaja voi väittää materiaalin olevan ympäristöystävällistä, vaikkei se olekaan. Usein käytetään termejä, jotka johtavat kuluttajan harhaan. Mitä tarkoitetaan esimerkiksi biomuovilla? Ei yhtään mitään, Antro Säilä huomauttaa.

Kuluttajien ekologisuus on herännyt Säilän mielestä parin viime vuoden aikana. Yritys, joka ei ota huomioon kuluttajien vaatimuksia, ei pärjää kilpajuoksussa.

– Kuluttajat suhtautuvat muoviin suurella tunteella. Muovi ei ole kuitenkaan syypää merellä ajelehtiviin lauttoihin. Siihen on yleensä syypää puutteellinen jätehuolto, Virtanen-Leppä naurahtaa.

Pakkauksen osuus ilmastovaikutuksista on pieni, mutta sen tehtävä sisällön suojaajana suuri. Valio on ottanut seuraavaksi tavoitteekseen luopua kokonaan mustasta, läpivärjätystä muovista vielä tänä vuonna.

Mustasta muovista tekee vaikean se, etteivät optiset lukulaitteet tunnista sitä kierrätettäväksi muoviksi. Tähän mennessä mustasta muovista on ilmoittanut luopuvansa Valion lisäksi ainakin HKScan ja esimerkiksi Naapurin Maalaiskana, joka muutti muovipakkauksensa tiilenpunaisiksi.

– Olemme tutkineet asiaa jo pitkään. Parhaillaan neuvottelemme pakkausten vaihtoehtoisista väreistä. Neuvottelut ovat jo niin pitkällä, että tavoitteemme onnistuu, Virtanen-Leppä sanoo.

Pakkausten kierrätysvelvoite nousee

Ei riitä, että muovinkäyttöä vähennetään vain yhdessä maassa, sillä muovia pitäisi vähentää kaikkialla. Ympäristökysymykset ovat kokonaisuus.

– Pohjoismaat ovat pakkauskehityksen edelläkävijöitä ja Suomi on niiden kärkimaita, Virtanen-Leppä sanoo.

Pakkausten kierrätysvelvoite kohoaa 50 prosentista 65 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä ja edelleen 70 prosenttiin vuonna 2030.

Tällä hetkellä muovipakkauksia kierrätetään vasta 24 prosenttia ja koko EU:n alueellakin alle 30 prosenttia. Vuonna 2025 muovipakkausten kierrätysvelvoite nousee jo 50 prosenttiin ja vuonna 2030 55 prosenttiin.

Antro Säilän mukaan haaste on melkoinen. Muovi on alkanut kiinnostaa kuluttajien ansiosta myös poliittisia päättäjiä.

– Ei riitä, että kuluttajat ovat kiinnostuneita muovista ja pakkausala vähentää sen käyttöä koko ajan. Ihmisten pitäisi alkaa toden teolla myös kierrättää sitä, Säilä patistaa. FL

Nyt kilpaillaan ekologisuudella

Lihateollisuuden yritys HKScan aikoo korvata mustan muovin pakkauksissaan vuonna 2019. Vuonna 2017 yrityksellä oli 38 prosenttia pakkauksista uusiutuvista materiaaleista.

Coca-Colan aikoo edistää juomapullojen kierrätystä ja uusiokäyttöä. Strategian tavoitteena on lisätä kierrätetyn muovin käyttöä juomapulloissa.

Tuoreyrttien muovin korvaa kirkas Woodly-materiaali, jonka pääraaka-aine on havusellu. Materiaalista tehdään ensin Järvikylän yrttipusseja.

Kartonkipakkausten määrä lisääntyy kaupassa. Esimerkiksi kirsikkatomaatit ja erilaiset salaatit ovat löytänet tiensä kartonkipakkauksiin.

Adidas alkaa käyttää pelkkää kierrätettyä polyesteriä vuoteen 2024 mennessä. Tänä vuonna yhtiö pyrkii myymään viisi miljoonaa paria kierrätysmuovista valmistettuja kenkiä, ensi vuonna 11 miljoonaa.

Samsung Electronics luopuu fossiilisesta muovista pakkauksissaan ja korvaa materiaalit uusiutuvilla ja kierrätysmateriaaleilla.

Maito takaisin pussiin

Vietin lapsuuteni virkkaamalla mattoja Valion maitopusseista. Vetelät pussit olivat viheliäisiä virkattavia, mutta meidän mielestämme ne olivat todella hienoja. Ainakin yhtä hienoja kuin metalliset limsapullon korkit, joista sai väännettyä itselleen komeat pitkät tekokynnet.

Niin maailma muuttuu. 50 vuotta sitten hurahdimme muoviin täydellisesti, mutta nyt haluamme siitä eroon.

Kartonkiset maitotölkit olivat valmiina jo 50-luvulla, mutta Suomi ei ollut vielä kypsä niille. Irtomaidosta siirryttiin sitä vastoin lötköön pussiin joka piti ujuttaa muoviseen kaatimeen ennen kuin sitä sai kaadettua lasiin tai lasin viereen.

1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa pussimaito oli taivaallista, sillä se oli valmiiksi pakattu ja jotenkin niin modernia. Pääasia oli, että maitoa ei pitänyt hakea itse kannulla tai ruskealla pullolla.

Nykyisin käytössä oleva harjakattomalli alkaa jo kyllästyttää. Pitäisikö pussin tehdä paluu?

Uusimmat