Lounais-Häme

Murha kansien välissä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa. Mökeillä laiturinnokassa luetaan useimmiten rikoksista, ja Suomalaisen kirjakaupan myyjä Timo Takovaara arvioi dekkarisesongin alkavan jo kesäkuun alkupuolella.

-Dekkarit myyvät silti hyvin tasaisesti pitkin vuotta. Suomalaiset ovat dekkarilukukansaa. Myydyimpien top kympistä ei ole koskaan puuttunut jännityskirjoja. Jos joskus niin kävisi, se herättäisi suurta ihmetystä, hän naurahtaa.

Tällä hetkellä ketjun myydyimpien listalla kuusi kymmenestä on dekkareita.

Forssan Suomalainen ei aio järjestää dekkariviikon kunniaksi varsinaisia tapahtumia, mutta myymälässä voi tarjouksiin tarttumisen lisäksi osallistua Ratkaise rikos kirjakaupassa -arvontaan.

Forssalainen seurakuntapastori Heidi Sulkko poikkesi kirjakauppaan katsastamaan uutuusdekkaritarjonnan.

-Luen paljon dekkareita. Tulin nyt katsomaan, mitä uusia on tullut. Käyn täällä oikeastaan joka viikko, hän hymyilee.

Pastori kertoo lukevansa tilaisuuden tullen dekkarin päivässä, joten uusille kirjoille on koko ajan tilausta. Hän kertoo suosikkikirjailijoikseen ruotsalaiset Anna Janssonin ja Mari Jungstedtin. Uudeksi suosikiksi on muodostumassa Denise Rudberg.

-Pidän kirjoista, joissa on pääosassa vahva naishenkilö, Sulkko kertoo.

Vähän erilaista trilleriä etsivälle Sulkko suosittelee S. K. Tremaynen Jääkaksosia, jota kuvataan hyytäväksi.

Tällä kertaa uutuuspinosta löytyi se, mitä Heidi Sulkko tulikin etsimään: ruotsalaispariskunta Cilla ja Rolf Börjlindin dekkari Uinu, uinu pienoinen.

Timo Takovaara kertoo, että genrenä pohjoismainen dekkari, jota kutsutaan myös nordic noiriksi, on jo ohittanut suosiossaan esimerkiksi yhdysvaltalaisdekkarit.

-Meillä on yhteistä pitkät pimeät talvet ja samanlainen luonne. Se synnyttää mustaa huumoria, vaikka puhutaankin synkistä asioista.

Itse hän lukee dekkareita myös paljon, ja suosittelee uutuuksista esimerkiksi Geir Tangenin Maestroa sekä kotimaisen Matti Laineen kirjoja.

-Laine on käsikirjoittanut mm. Sorjonen-sarjaa ja näytteli itsekin poliisia sarjassa. Hän kirjoittaa sujuvasti rullaavaa kotimaista jännitystä.

Mitä lukukokemusta kirjakaupan työntekijä itse eniten odottaa?

-Hjorth & Rosenfeldtin seuraavaa kirjaa, Takovaara paljastaa.

Kaikki jo ilmestyneet ruotsalaisen käsikirjoittajakaksikon dekkarit hän onkin jo lukenut. FL

Forssalaisdekkarit
Rikoskirjallisuudesta löytyy paljon Forssassa ja ympäryskunnissa tapahtuneita fiktiivisiä murhia. Löytyypä seudulta omia dekkaristejakin.Pirkko Arhippa asui Forssassa 1976–1985 ja useat hänen teoksistaan sijoittuvat Forssan seudulle. Tuotteliaan kirjailijan dekkari Kultaverkko sijoittuu Tammelaan, ja Forssaan useampikin: Puulinnun kuolemassa kuvitteellisen Koskueen kaupungin esikuvana on toiminut Forssa, ja dekkareissa Hietaneilikka sekä Konna ja rupikonna seikkaillaan tulevaisuuden Forssassa.Tapani Baggen teoksessa Urho ja suuri junaryöstö selvitellään ryöstöä Jokioisten museorautatiellä. Lisäksi Pelastajat-romaanin kuvitteellinen Huimalan kaupunki pohjautuu Forssaan.Forssassa joitakin vuosia asuneen Tapani Immosen jännitysromaani Kukkopilli ja kuolema (1973) sijoittuu Forssaan. Romaanissa selvitellään kuplajäähallissa tapahtunutta urheilijan kuolemaa.Forssan Lehden pitkäaikaisen toimittajan Pentti Niinimäen (1937–2003) esikoisteos oli rikosromaani Sininen madonna, jossa ratkotaan rikoksia Helsingissä ja Tallinnassa.Forssan Lehden päätoimittajanakin toiminut kesätammelalainen Kauko Kare (1914–1996) julkaisi vuonna 1973 salapoliisiromaanin Musta murha: vodkaa, radiojohtaja Pero. Kare käytti salanimeä Antti Kaleva Keinonen. Romaanissa rikoksentutkimuksen harrastaja neiti Öhman tutkii uutispäällikkö Pettersonin murhaa.Forssan kaupunginsihteerinä toiminut Olavi Tuomola (1907–1985) oli pitkän linjan tuottelias rikoskirjailija; hän kirjoitti vuosien 1939 ja 1947 välillä kahdeksan salapoliisiromaania ja kolme jännitysromaania.Lähde: Lounakirjailijat.net

Fingerpori

comic

Uusimmat