Lounais-Häme

Murto katkaisi Nikkasen kultaketjun

Seiväshyppääjä Minna Nikkasen yhdeksän vuoden mestaruusputki katkesi Jyväskylän Kalevan kisoissa, vaikka Someron Esan edustaja hyppäsi ulkokauden parhaan tuloksensa 435.

Mestaruuden vei Salon Vilppaan Wilma Murto, joka paransi ulkoratojen ennätyksensä komeasti 460:een.

Nikkanen hyppäsi 405 ja 415 ensimmäisillään ja 425 toisellaan. 435:stä Nikkanen meni ensimmäisellä, mutta 440 oli liikaa.

Nikkanen oli ennen eilistä hypännyt tällä kaudella parhaimmillaan 431 kesäkuun alussa Saksassa.

Jo 15 vuotta sitten SM-pronssille hypännyt Nikkanen tavoitteli nyt kahdettatoista Suomen mestaruuttaan. Noista mestaruuksista yhdeksän tuli peräkkäin vuosina 2009-2017.

Takareiden vammasta kärsinyt Nikkanen on jo valittu Suomen EM-kisajoukkueeseen Berliiniin.

–  Jalkaa kirpaisi karsinnassa sen verran, että yritys täytyi pitää turvallisella puolella, Nikkanen kertoi.

–  Vielä eilen arvelin, etten ehkä pysty hyppäämään tänään ollenkaan.

Nikkannen ei tiedä, mistä kipu takareiden yläosassa johtuu.

–  Sitä ei ole vielä tutkittu. Todennäköisesti kyse on jostain iskiastyyppisestä vaivasta. Selästä se tuskin johtuu, koska siellä ei ole kipua, Nikkanen kertoi.

Wilma Murrolta EM-kisavalinta vielä puuttui, vaikka hän hyppäsi kolmisen viikkoa sitten Someron seiväskarnevaaleissa kauden kotimaisen kärkituloksen 445. Nyt ensimmäinen Suomen mestaruus ja etenkin oma ennätystulos 460 sinetöivät Murron EM-kisapaikan. Tulos sijoittuu Euroopan tilastossa tällä hetkellä kahdeksanneksi.

–  Superhyvä fiilis. Tällaista kaipasin vaikean vuoden jälkeen, Murto riemuitsi.

Murto paransi Jyväskylässä ennätystään kahdesti. Mestaruus varmistui 440:n ylityksellä, sitten ulkorataennätys koheni kolme senttiä 455:een ja lopulta 460:een.

–  Sairaan hyvältä tuntuu. Kaksi ennätysparannusta ja tulos 460. Jos olisin asettanut kaudelle tulostavoitteen, en olisi rohjennut laittaa sitä tuohon.

20-vuotiaan Murron ulkoratojen ennätys oli 452 kesältä 2016. Hallissa hän hyppäsi nuorten ME-tuloksen 471 alkuvuodesta 2016.

Kolmanneksi seiväskisassa sijoittui Espoo IF:n Saga Andersson, jonka EM-kisapaikan tavoittelu jäi tulokseen 425.

Moukarimestaruuttaan puolustava Someron Esan Henri Liipola voitti perjantain karsinnan ainoalla heitollaan, joka kantoi 72.42.

Liipola oli karsinnassa ainoa yli 70 metrin heittänyt.

Kymmenen heittäjän loppukilpailuun selvisi tuloksella 62.42 eli tasan kymmenen metriä Liipolan tulosta heikommalla lukemalla.

Esan toinen moukarinheittäjä Silja Kosonen jäi naisten moukarifinaalissa kymmenenneksi tuloksella 53.52. Kososen kahdesta mitatusta heitosta toinen kantoi 53.38. Kosonen paransi torstain karsinnassa ennätyksensä lukemiin 56.19.

Someron Esan Linnea Harala jäi naisten 1500 metrin kisassa 14 juoksijan joukossa viimeiseksi ajalla 4.43,64.

Miesten seiväskarsinnassa Someron Esan Tommi Holttiselle riitti yksi hyppy tämän päivän loppukilpailuun. Holttinen yritti ja ylitti kerran korkeudesta 480.

16 hyppääjän karsinnassa kymmenen parhaan finaalipaikkaan riitti vaatimaton tulos 470.

Miesten korkeushypyn karsinnassa Tammelan Ryskeen Ville Tuki sivusi muutama viikko sitten hyppäämäänsä ennätystään 194. Se ei aivan riittänyt kymmenen parhaan loppukilpailuun, johon pääsi karsinnan seuraavalla korkeudella 198.

Vasta 17-vuotias Tuki on parantanut tällä kaudella ennätystään yhdeksällä sentillä. FL

Uusimmat