Lounais-Häme

Museot ovat pop! Hittituote Museokortti on saanut kotimaanmatkailijat liikkeelle

“Tärkein innovaatio sitten höyrykoneen”, kehuu joku Museokortin Facebook-sivulla. Olipa siitä samaa mieltä tai ei, niin Museokortti on todella saanut ihmiset liikkeelle.

68 euron hintainen kortti tarjoaa vuoden ajan rajattoman sisäänpääsyn yhteensä 277 museoon ympäri Suomen. Museokortti otettiin käyttöön toukokuussa 2015 ja vaikutus on jo nähtävissä, kertoo Forssan museon amanuenssi Asta Louhelo.

-Koko kortin olemassaolon ajan kynnys tulla museoon on madaltunut tosi paljon. Sillä on helppo tulla vaikka vain puoleksi tunniksi, eikä tarvitse katsoa koko paikkaa läpi. Toisaalta on sitten niitäkin, jotka haluavat viipyä ja katsoa rauhassa.

 

Museokortin asiakastutkimuksen mukaan heinäkuussa 2017 Suomessa tehtiin 131 400 Museokortti-käyntiä. Tämän vuoden toukokuussa käyntejä oli 56 000. Lukujen perusteella Museokortti-käyntien määrän ennustetaan tässä heinäkuussa kasvavan museoissa jopa 230 prosenttia.

-Tuntuu, että museokorttilaiset ovat lähteneet liikkeelle. Nyt ihmiset liikkuvat muutenkin kotimaan matkailun puitteissa ja kortti ehkä houkuttaa tulemaan paikallisiin museoihin, joissa muuten ei ehkä käytäisi, kertoo Forssan museon projektityöntekijä Tuuli Ravantti.

Forssan museossakin vierailu vilkastuu kesällä huomattavasti.

-Joka kuukauden tilastot tulevat vasta myöhemmin, mutta kesä on aina sellainen. Kun suomalaiset kesäkaupungit heräävät henkiin, myös Kehräämöalue ja museokin herää. Kauden alussa tulee paljon mökkiläisiä ja ihmiset tuovat vieraansa muilta paikkakunnilta tänne meillekin.

Ravantin oman arvion mukaan museokorttilaisia kesäkävijöistä on noin neljäsosa. Ikähaitari ulottuu aina opiskelijoista eläkeläisiin saakka.

-Moni sanoo olleensa kanta-asiakas jo useamman vuoden. Joku on kehuskellut, että kiertää tavoitteenaan nähdä sata museota vuodessa.

 

Kävijämäärä riippuu tosin sisätilamuseoissakin yhdestä tekijästä: säästä. Sen on huomannut Forssan luontomuseon museoavustaja Markus Töhönen.

-Jos ulkona on aivan mahdottoman kuuma, niin kävijöitä on selvästi vähemmän. Määrät ovat silti nousussa, viime vuoden heinäkuussa meillä oli 1607 vierailijaa. Tässä kuussa luku on ollut jo 2628.

Luontomuseo on kaikille kävijöille ilmainen, joten Museokorttia siellä ei tarvita. Museo kuitenkin pitää kortin omistavista kävijöistä tilastoa.

-Lisäksi on vielä lapsikävijöitä, joilla on oma Museopassinsa.

 

Tutkimukseen vastanneista 59 prosenttia sanoi ottavansa huomioon Museokortti-kohteiden sijainnin Suomessa matkaillessaan. Lähes 30 prosenttia vastanneista puolestaan kertoi, että Museokortti on muuttanut heidän tapaansa matkailla kotimaassa.

Designmuseo Nuutajärvi Urjalassa on auki vain kesäisin. Museo-opas Jenni Sorsa on kuitenkin verrannut kävijälukuja kesiin ilman Museokorttia ja eroja on.

-Kortti on lisännyt kävijämääriä huomattavasti. Monet ovat kertoneet ottaneensa oikein urakaksi kiertää kaikki mahdolliset museot, joihin kortti käy. FL

 

Uusimmat