Lounais-Häme

Mustialassa katse tulevaisuudessa

Hämeen ammatti-instituutin (HAMI) maatalousalan perustutkinnon aloitti tänä syksynä 16 nuorta ja täydet 20 aikuista.

Tammikuussa aloittanut edellinen aikuisryhmä oli niin ikään täynnä.

-Nuorten koulutuksen 16:een voi olla hyvin tyytyväinen, ryhmä on motivoitunut ja mukava, koulutusohjelmapäällikkö Outi Vahtila sanoo.

Keskiviikkona järjestetyssä Mustiala-päivässä haluttiin entisestään nostaa kiinnostusta oppilaitosta kohtaan. Opetusmaatilaan kävi tutustumassa noin 50 henkilöä, joista kutsuvieraita oli noin 30.

-Kutsuimme yläkoululaisia, opinto-ohjaajia, opiskelijoiden vanhempia ja sidosryhmiä. Meillä oli avoimet ovet opetustilaisuuksiin, Vahtila kertoo.

-Tärkeintä oli se, että kaikki kävijät olivat aidosti kiinnostuneita alasta, eikä täällä vain piipahdettu kahvilla.

 

Vahtila kuitenkin myöntää, että maatalouden epävarmuus näkyy nuorten kiinnostuksessa alaa kohtaan. Etenkin maatalouden ulkopuolelta kynnys lähteä alalle nousee.

Aikuispuolella linjaa räätälöidään nimenomaan maatilojen sukupolvenvaihdoksia ajatellen.

HAMI:sta arvioidaan, että nuorten vuosikurssilla on keskimäärin kaksi opiskelijaa, joilla ei ole jo valmiiksi taustaa alalta.

Janakkalalainen maatalousalan perustutkinnon toisen vuosikurssin opiskelija Touko Linna on päätynyt alalle jo äidinmaidon kautta, kuten moni hänen opiskelijatoverinsa.

-Olen maatilalta kotoisin, enkä ole muuta alaa ikinä oikein ajatellutkaan, etenkin kun on vielä kiinnostusta koneita ja eläimiä kohtaan, Linna kertoo.

-Välillä maatalousalalla voi tietysti olla huonojakin vuosia, mutta koko ajan mennään eteenpäin.

 

Ajat ovat hankalat luonnollisesti myös toisen asteen oppilaitoksille.

-Koulutusleikkausten myötä meillä on isot taloudelliset haasteet. Meillä on kuitenkin paljon vahvuuksia, kuten yhteistyö HAMK:n kanssa, Vahtila sanoo.

Tutkimus- ja opetusmaatilalla luotto tulevaisuuteen on kova, kun koko ajan kehitetään uutta ja kehitytään itse.

Mustialassa uskalletaan tehdä rohkeitakin päätöksiä, kuten päätös luomuun siirtymisestä vuoteen 2020 mennessä osoittaa.

 

Myös netillä on suuri painoarvo, etenkin aikuiskoulutuksessa.

Panostus näkyy esimerkiksi siinä, että verkon oppimisalustat ovat Mustialassa äärimmäisen nykyaikaisia. Esimerkiksi ravinnejaenergia.fi-sivustolle kootaan koko ajan kuvia sekä spesifiä tietoa Mustialan peltolohkoista kaikkien katsottavaksi.

Avoimella toiminnalla halutaan tehdä oppilaitoksen toiminnasta helposti lähestyttävää.

-Näin avoin toimintakulttuuri on melko ainutlaatuinen Suomessa, Vahtila sanoo. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/38770-mustialan-opetusmaatila-siirtyy-luomutilaksi

 

Uusimmat