Lounais-Häme

Muutoksen todistajat

-Kun vuonna 1994 tehtiin terassi, niin se oli hienoa aikaa. Olisi saanut olla jo kaupunginhotellin aikaan, pohtii useita iltoja ravintola Martinan tiloissa 1960- ja 70-luvuilla viettänyt Juhani Haavisto.

-Katsottiin tyttären kanssa viikonloppuna kaupungin terassit läpi ja hiljaista oli, päivittelee 1970-luvulla kaupunginhotellin ravintolaan astunut Henna Mäkilä.

Ravintolaelämä on keikkamuusikon ja entisen tarjoilijan silmissä muuttunut hurjasti viimeisten 60 vuoden kuluessa. Niin pitkään Kauppakatu 2 on jo palvellut ravintolakäytössä. Alkuaikoina elävä musiikki soi seudun yöelämässä joka ilta. 1960-luvulla ravintolaan palkattu orkesteri soitti myös sunnuntaisin lounasmusiikkia, joka nyt on korvattu valmiilla soittolistoilla.

-Aloitin Aron Kalevin yhtyeessä ja teimme ravintolan kanssa aina kuukauden sopimuksen esiintymisistä, muistelee rumpalina toiminut Haavisto.

Niin hotelli-ravintola Tammen esiintyjiltä kuin asiakkailta vaadittiin yhtenäiset asut pukuineen ja solmioineen. Ensimmäinen aukiolotunti soitettiin hiljempaa, kun syömään tulleet yritysjohtajat keskustelivat vieraidensa kanssa. Se oli fiiniä kaupunginhotellin aikaa.

-Kuvallisella tai mainos-t-paidalla ei päässyt edes sisälle ja puukengät olivat kiellettyjä, sanoo Mäkilä.

Myös farmarihousujen sopivuudesta ravintolaan oli vuosien varrella vääntöä, ja vahtimestarilta sai pikkutakin, jos asiakkaalla ei sellaista itsellä ollut. Sitten vuonna 1979 kaupunginhotelli lopetti toimintansa. Forssaan avattiin hotelli Rantasipi ja Kauppakatu 2:een tuli ravintola Tammukka. Pukeutumissäännöt muuttuivat löysemmiksi, aukioloajat pitenivät ja juomakulttuuri vapautui.

-Aiemmin ruokaryyppyjä sai vasta kello 12 aikaan. Kunnallinen alkoholitarkastaja myös teki pistokokeita ravintoloihin, ja siksi täytyi koko ajan olla valmiudessa, sanoo Mäkilä.

-Alkoholia ei saanut tyrkyttää, vaan siinä mentiin sopivana hetkenä vaikka siirtämään tuhkakuppeja asiakkaiden pöydästä.

Tammukan aikaan asiakaskunta koki muutoksen. Yritysjohtajien, kauppamatkustajien ja urheilutähtien sijaan paikassa alkoivat viihtyä lapsiperheet. Sittemmin Tammukasta tuli Casa Mia ja vuonna 1992 Restel Oy toi tiloihin Martinan. Samalla elävän musiikin arvostus koki lopullisen laskun. Keikkamuusikkona edelleen tanssiorkesteri Nelosissa soittavaa Haavistoa työllistävät nykyisin merkkipäivät ja häät. Mäkilä taas lopetti tarjoilijan työt 1980-luvun lopulla ryhdyttyään maanviljelijän vaimoksi.

-Nuorelle ja yksinäiselle tarjoilijan työ sopi hyvin, kun tykkäsi ottaa päivisin aurinkoa. Perheelliselle se oli varmasti rankkaa, uskoo Mäkilä.

Haavisto komppaa entistä kollegaa siinä, että entiset ajat olivat työntäyteisiä, mutta mukavia. Tanssikulttuuri kukoisti ja muusikot saivat täyden ylläpidon ravintolalta.

-Vakioasiakkaat tulivat tutuiksi ja usein he istuivatkin samoissa pöydissä. Myös palvelu oli henkilökohtaisempaa kuin myöhemmin, sanoo Haavisto. FL

Uusimmat