Lounais-Häme

Myönnetyt rakennusluvat vähenivät selvästi - "Merkit suhdannekäänteestä vahvistuvat"

Myönnetyt rakennusluvat vähenivät kevään aikana selvästi vuoden takaisesta, ilmenee Tilastokeskuksen julkistamista tiedoista. Rakennuslupia myönnettiin maalis-toukokuussa 18 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Asuntorakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien määrä laski noin neljänneksellä viime vuoden tasolta. Eniten pudotusta oli asuinkerrostalojen lupamäärässä, joka väheni 36 prosenttia.

Myönnettyjen rakennuslupien määrä on perinteisesti ennakoinut varsin hyvin rakentamisen kehitystä. Rakennusteollisuuden (RT) pääekonomisti Sami Pakarinen arvioikin, että ilmassa on merkkejä rakentamisen suhdannekäänteestä.

– Merkit siitä käänteestä vain vahvistuvat päivä päivältä, Pakarinen sanoo STT:lle.

Nykyinen rakentamisen buumi käynnistyi kesällä 2015 suurten kaupunkien kerrostalorakentamisen vetämänä. Viime vuonna aloitettiin noin 46 000 asunnon rakennustyöt, mikä on suunnilleen 20 000 enemmän kuin vuonna 2014. Tälle vuodelle RT ennakoi 44 000 asuntoaloitusta keväällä julkaisemassa suhdannekatsauksessaan.

– On luonnollista, että näin kovan nousun jälkeen jossain vaiheessa tilanne rauhoittuu. Nyt näyttäisi, että se rauhoittuu, Pakarinen sanoo.

Asuntorakentamisen tavoin myönnettyjen rakennuslupien määrä tippui myös liike- ja toimistorakentamisessa, jonka lupamäärä väheni 29 prosenttia maalis-toukokuussa.

Vaikka myönnettyjen rakennuslupien määrä on kääntynyt laskuun, se ei näy vielä hiljentymisenä työmailla. Sekä aloitetut että valmistuneet rakennushankkeet lisääntyivät keväällä reilut kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

 

 

Fingerpori

comic

Uusimmat