Lounais-Häme

Myös Forssassa – Oranssi herättelee torjumaan naisten kohtaamaa väkivaltaa

Suomen UN Womenin Lounais-Hämeen paikallistoimikunta järjesti Oranssin tapahtuman myös vuosi sitten. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela
Suomen UN Womenin Lounais-Hämeen paikallistoimikunta järjesti Oranssin tapahtuman myös vuosi sitten. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela

YK järjestää vuosittain oranssin kampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan 25.11.–10.12.

Forssan torilla lauantaina 23.11. klo 11–13 on Suomen UN Women ry:n Lounais-Hämeen toimikunnan Oranssi tempaus, jossa voi keskustella naisten kohtaamasta väkivallasta.

Sotien ja rauhattomuuksien aikana naiset ja lapset ovat erityisen haavoittuvia. Valitettavasti he kokevat väkivaltaa usein myös kotonaan.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women toimii monin tavoin väkivaltaa vastaan. Väkivaltaa voi ehkäistä asenteita ja lakeja muuttamalla. Myös UN Womenin lapsiavioliittojen vastainen työ on tuottanut tulosta. Järjestö auttaa myös väkivallan uhreja autetaan uuteen alkuun.

Moni väkivaltaa kokenut kärsii hiljaisuudessa.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on sekä syy että seuraus sukupuolten epätasa-arvosta, ja siitä aiheutuu suoria kustannuksia maan taloudelliselle ja demokraattiselle kehitykselle, sanoo UN Womenin edustaja Elaine Conkievich. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat