Lounais-Häme

Näin sidot luonnonkukista kestävän kimpun – Luonnonmateriaaleista asetelmia ja hääkimppuja työkseen sitova floristi kertoo yleisimmät virheet

Metsät, niityt ja ojanpientareet ovat kesällä täynnä materiaalia kimppuihin ja muihin koristeisiin. Muutamalla niksillä luonnonkukat säilyvät kotona yllättävän pitkään.

Floristi Tanja Lähdeahon mielestä ihmisillä on harhakäsitys siitä, että luonnonkukat olisivat herkempiä kuin leikkokukat.

-Luonnonkukat saattavat nuukahtaa nopeasti keräämisen jälkeen, mutta ne voi pelastaa uudella imupinnalla ja raikkaalla vedellä.

Lähdeahon mukaan suurin osa luonnonkukista kestää maljakossa ainakin viikon, jos ne käsittelee oikein. Pisimpään luonnonkukat selviävät runsaassa vedessä, joka vaihdetaan päivittäin, koska ne juovat enemmän kuin kukkakaupasta ostettavat leikkokukat.

 

Kerää tarpeeksi materiaalia

Luonnonkukkakimppujen sitomista varten kannattaa kerätä reilusti materiaalia.

-Ei pidä jäädä pyörittelemään yhtä tai kahta kukkaa. Mitä enemmän tekee, sitä helpommaksi tulee kimppujen tekeminen. Kyllä ne siitä alkavat asettua, kun massaa on tarpeeksi, Tanja Lähdeaho toteaa.

Lähdeahon suosikkeja luonnonkukista ovat esimerkiksi kesältä tuoksuva mesiangervo ja sinisiä kellomaisia kukkia kasvava hiirenvirna. Muun muassa päivänkakkara ja ojakellukka ovat erityisen kestäviä, kunhan ne saavat riittävästi vettä ja pääsevät viileään yöksi.

Jämäkkyyttä kimppuihin saa esimerkiksi koivun ja vadelmapensaan oksista. Mustikan varvut ovat erityisen suosittuja hääkoristeluissa.

 

Kukan luonne näkyy kimpussa

Kimpunsitojan täytyy olla janoisten kukkien ja kasvien kanssa ripeä. Materiaali kannattaa järjestellä pöydälle lajin ja värin mukaan, jotta työ on nopeampaa ja helpompaa.

Luonnon armoillakimppujen materiaali on usein kasvanut miten sattuu, vinoon ja kiemuroille. Suorat leikkokukat ovat helpompia käsitellä, mutta luonnonkimput syntyvät kasvien muotojen mukaan.

-Riippuu kasvin luonteesta, mihin kohtaan se on sopiva laittaa. Kannattaa kokeilla rohkeasti, Tanja Lähdeaho sanoo.

Lähdeaho aloittaa kimpun tekemisen keräämällä käteensä yhtä kukkaa tai kasvia massaksi.

Massan ympärille asetellaan muita kukkia tai kasveja samansuuntaisesti spiraalimaiseen muotoon. Kun kimppu on halutun kokoinen, sinne tänne voi pujottaa tupsuja luonnonheinistä tuomaan korkeuseroja, tai yksittäisiä kukkia väripilkuiksi.

 

Kaikki ei sovi luonnonkimppuun

Luonnonmateriaalit ovat nyt trendikkäitä kukkarintamalla sekä kotiin hankittavissa kimpuissa että juhlakoristeluissa, Tanja Lähdeaho kertoo. Erityisen suosittuja ovat kokovihreät kimput ja asetelmat, joihin löytyy materiaalia läpi kesän.

Kaikki luonnosta löytyvä materiaali ei kimppuihin sovi. Esimerkkinä Lähdeaho mainitsee suositun saniaisen.

-Se tarvitsee niin paljon vettä, ettei se säily kunnolla kimpuissa. Saniaista kannattaa käyttää koristeluissa kuivattuna, koska se käpertyy kauniisti, Lähdeaho neuvoo.

Näyttävää lupiinia löytyy runsaasti ympäri Suomen, mutta sitä Lähdeaho ei pidä luonnonkukkana.

-Ihmiset pitävät lupiinista, mutta se on haitallinen vieraskasvi, joka vie elintilaa muilta. Toisaalta on ympäristöteko kerätä lupiineja, mutta ne pitää hävittää oikein leviämisen estämiseksi. Kimpuissa lupiinit ovat usein turhan hallitseva elementti.

 

Moni unohtaa imupinnan

Luonnonkukkia ja-kasveja käsitellään samalla tavalla kuin kukkakaupasta ostettuja leikkokukkia. Varsista poistetaan ylimääräiset lehdet ja oksat veteen menevältä osalta, ja tyveen leikataan uudet viistot imupinnat.

Tanja Lähdeaho sekoittaa kimppuihin paljon erilaisia luonnonkukkia, vaikka yleensä puuvartiset pitävät lämpimämmästä vedestä ja hennommat kylmemmästä.

-Luonnonkukkien ajatus on olla hetken huumaa, ja ne kaikki voi laittaa samaan viileään veteen. Jos tekisi esimerkiksi vain vadelmanoksista ja mesiangervoista, ne voisi laittaa lämpimään veteen, Lähdeaho sanoo.

Isoin syy luonnonkukkien huonoon kestävyyteen on se, että usein ihmiset unohtavat tehdä niille uudet imupinnat leikkokukkien tapaan.

-Imupinta on se taika, eikä veden lämpötilalla ole niin suurta merkitystä.

Lähdeahon mukaan luonnonkukkia voi kerätä esimerkiksi juhlia varten hyvissä ajoin pari–kolme päivää aikaisemmin, kunhan niitä säilyttää varjoisassa ja viileässä. Kimputkin voi tehdä etukäteen, jos ne muistaa pitää runsaassa vedessä ja säilyttää yöllä viileässä. LM

 

Vinkit poimijalle

Luonnonkukat kestävät maljakossa pitkään, jos niitä käsittelee oikein jo kerätessä.

Kerää kukat aamulla tai illalla, kun niiden nestejännitys on huipussaan.

Laita luonnonkukat heti poimintapaikalla astioihin, joiden pohjalla on valmiiksi vettä.

Käytä pieniä oksasaksia, älä katkaise kukkia karkeasti käsin. Niin ne saavat kunnollisen imupinnan kuljetuksen ajaksi.

Kasvien täytyy olla kerätessä hyvässä kunnossa. Nupullaan tai kokonaan auenneina kukat eivät kestä yhtä hyvin kuin vasta auenneina.

Luonnosta kimppuihin

 

Kissankello

 

Kanerva

 

Mesiangervo

 

Maitohorsma

 

Apila

 

Päivänkakkara

 

Vuohenputki

 

Niittyleinikki

 

Marjapensaiden ja lehtipuiden oksat

 

Puolukan ja mustikan varvut

 

Luonnon heinät

 

Uusimmat