Lounais-Häme Forssa

Näkökulmat uusiksi – Frushackissa käännettiin Forssan ongelmat ympäri

Kuntalaisten toiveet jäävät usein keskustelun tasolle, eivätkä etene päättäjille asti. Frushack-voittajaryhmä käänsi ajatuksen kuntalaispalautteesta ylösalaisin.
Kestävän kehityksen toisen vuoden opiskelijat Jens Jokila, Jonna Alastalo (kesk.) ja Petra Rauniala pohtivat, miten moottoriajoneuvot saataisiin pois kevyen liikenteen väyliltä.

Kiertotaloustapahtuma Frushissa tarkasteltiin neljää Forssan kaupungin ongelmaa uudesta näkökulmasta.

Frushack-pajassa viisi Hämeen ammattikorkeakoulun koottua ryhmää pohti neljää eri Forssan kaupungin asettamaa ongelmaa.

Raatina toimineen Forssan teknisen johtajan Antti Heinilän sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilän (kok.) mieleen oli erityisesti esitys, jossa pohdittiin, miten kiertotalouden ja kestävän kehityksen joukkoistamista voisi kehittää Forssassa. Ryhmä myös palkittiin parhaana.

Tehtävän taustalla oli toive löytää uusia tapoja, joilla esimerkiksi ihmisten kulutustottumuksia tai liikkumista voitaisiin kehittää Forssassa resurssiviisaampaan suuntaan. Esimerkkinä tehtävänannossa oli ns. plogging, jossa lenkkeilijät keräävät roskia ja samalla huolehtivat ympäristön siisteydestä.

Ryhmä kuitenkin käänsi ympäri pelkän kiertotalouden sijaan koko ajatuksen kaupungin kuntalaispalautteiden keräämisestä.

– He nostivat esille, että esimerkiksi yksittäisten palautetilaisuuksien järjestämisen sijaan kaupunki menisi sinne, missä ihmiset jo valmiiksi ovat, kuten muiden järjestämiin tapahtumiin, Heinilä kertoo.

Heinilä uskoo, että näin palautetta saadaan huomattavasti laajemmalta osalta kaupunkilaisia kuin itse järjestetyissä tapahtumissa. Palautetta voitaisiin ryhmän ehdotuksen mukaan kerätä niin digitaalisesti kuin perinteisinkin keinoin.

– Ryhmä totesi joukkoistamisesta, että “eihän tämä ole ongelma vaan ratkaisu”.

– Tehtävän kysymykseen vastattiin laajemminkin kuin ajattelimme, ja ehdotus on käytettävissä myös muilla aloilla kuin kiertotaloudessa, Heinilä sanoo.

Toinen Frushackiin osallistunut ryhmä pohti, miten Ratasmäen ekoteollisuuspuistoa voisi markkinoida paremmin.

– Ryhmä toi esiin, että olemme kaupungin puolella miettineet alueen kehittämistä liikaa suurien toimijoiden kautta. Alueelle voisi houkutella enemmän startup-yrityksiä, Heinilä sanoo.

Heinilä kertoo, että alueen markkinoinnissa on ollut ongelmana se, että kaikkialla Suomessa kunnat mainostavat samalla tavalla, kuinka hyviä omat alueensa ovat.

– Esityksen aikana ryhmän sloganin “Täydellinen alue aloittaa” muovautuikin muotoon “Täydellinen yhteisö aloittaa”. Markkinoinnissa voisikin korostaa enemmän sitä, kuinka alueella on valmis bioalayhteisö ja valmiita symbiooseja.

Kaksi ryhmää pohti, miten moottoriajoneuvot saataisiin pois kevyen liikenteen väyliltä ja yksi sitä, miten harrastuksiin menevien lasten ja nuorten kulkemista voidaan kehittää Forssassa.

– Kaikkiin neljään aiheeseen saimme hyvää pohdintaa ja toteutuskelpoisia ajatuksia. Ilman muuta näitä otetaan nyt keskusteluissa mukaan ja viedään eteenpäin, Heinilä sanoo. FL

Aiemmin aiheesta: Kiertotaloustapahtuma Frush on Slushin jäljillä: Osallistujamäärä moninkertaistui vuodessa

Uusimmat