Lounais-Häme

Näkyvä paikka toi tietoisuuteen

 

Myymälän sijainnilla on merkityksensä. Keittiömaailma Forssa muutti pois vanhoista tiloista Parmantieltä keskemmälle kaupunkia.

-Viikon verran olemme toimineet tässä ja olemme saaneet kiitosta siitä, että olemme avanneet myymälän myös Forssaan. Moni ajatteli, että kun Novartin keittiökalustetehdas siirtyi Nastolaan, myymäläkin lähti. Olemme kuitenkin koko ajan toimineet täällä, huomauttaa kauppias Marja Kylä-Markula.

Uudet tilat ovat hieman vanhoja isommat ja sijaitsevat katutasossa.

Rautatienkadun ja Kuhalankadun kulman entiset päivittäistavarakaupan tilat on remontoitu keittiömyymäläksi.

Suorakaiteen muotoiseen tilaan rakennettiin keveitä väliseiniä mallikeittiöiden luomista varten, ja myös liikkeen ikkunat uusittiin.

-Parannukset ovat isoja entiseen, jossa olimme toisessa kerroksessa. Nyt meillä on isot näyteikkunat, joiden ääressä unelmat syntyvät.

Asiakkaista suurin osa tulee Forssan, Someron, Urjalan ja Loimaan talousalueilta.

Heistä valtaosa on Kylä-Markulan mukaan keittiöremontin toteuttajia, vaikka muutamia uudiskohteitakin on joukossa.

-Keittiö uusitaan yleensä 10–30 vuoden välein.

Uusimmat keittiöiden sisustamistrendit tarjoavat esimerkiksi tummanharmaan rungon pariksi vahvaa keltaista 980-luvulta.

-Tosin aika harva valitsee keittiöönsä voimakkaat värit, vaan vaalea on edelleen valttia.

Alaosaan valitaan nykyisin käytännölliset vetolaatikot, ja yläosan ilme on keveä.

– Yläosan väreillä leikitellään ja moni valitsee liukuovet, joita voi pitää auki tai kiinni mielensä mukaan, Kylä-Markula tietää. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic