Lounais-Häme

Nastat vai kitkat autoon? Joka viides valitsisi kitkarenkaat, mutta nastoihin luotetaan enemmän

Talvirenkaiden vaihto alkaa olla ajankohtaista, koska sääennusteet lupaavat Forssan seudullekin pakkasta viikonlopuksi.

Uusien renkaiden hankkijat joutuvat tekemään päätöksen nastojen ja kitkojen välillä.

Liikenneturvan selvityksen mukaan joka viides suomalainen valitsisi autoonsa kitkarenkaat. Nastat valitsisi varmasti 66 prosenttia vastaajista. Epävarmojen osuus näyttää kasvaneen, koska autoilijoista yli 80 prosenttia ilmoitti nykyisten talvirenkaiden olevan nastarenkaat. Kyselyssä yli 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nastarenkaat pitäisi kieltää ympäristösyistä kaupunkien keskustoissa.

Kysely tehtiin joulukuussa 2017, ja siihen vastasi yli 1500 suomalaista.

Liikenneturvan mukaan päätös nastojen ja kitkojen välillä olisi tehtävä oman ajoympäristön mukaan.

Kaupunkialueella ajeleva pärjää kitkoilla usein koko talven. Kitkat voivatkin olla ilmanlaadun kannalta suositeltavat, jos ajaa lähes pelkästään kaupungissa.

Nastarenkaat toimivat sen sijaan Suomen talvisäässä ja kaupunkien ulkopuolella, koska renkaat tasaavat kelinvaihteluja erityisesti silloin, kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Jos ollaan kireästi pakkasen puolella, toimivat kitkatkin.

Luottamus nastarenkaisiin onkin Suomessa yhä vahva, sillä peräti kolme viidestä kyselyyn vastanneesta autoilevasta oli sitä mieltä, että kitkarenkaat eivät ole riittävän turvalliset Suomen talviolosuhteissa.

– Tärkeintä on, että kuljettaja itse tietää, millaisilla renkailla ajaa ja mitkä ovat niiden ominaisuudet, Liikenneturvan koulutusjohtaja Ari-Pekka Elovaara sanoo.